Hyvä Leelia/Torsti/kuka vaan, Olen päälle kolmikymppinen kahden lapsen äiti. Asun mieheni ja lasteni kanssa anopin ja appiukon luona maalla. Evakon aikana olen taantunut henkisesti. Katson päivittäin monta tuntia reality-tv:tä, koska netti toimii satunnaisesti, eli koko päivää ei voi facebookatakaan. Epäilen, että kyseessä on passiivis-agressiivinen reaktio. Anoppia alkaa nimittäin kypsyttämään lastemme aiheuttama sotku olohuoneessa ja keittiössä (vanhempi)ja pesualtaissa (nuorempi). Jatkuvasti korkea metelitaso ja pesukoneen (sekä pyykki- että astia-) käyttö ennen ja jälkeen- pyykkivuorineen muistuttavat epäilemättä perhe-elämästä silloin joskus kauan sitten, kun skidejä ei voinut halutessaan palauttaa niiden vanhemmille. Saatan myöskin iltaisin syyllistyä lasten lykkäämiseen isoäidin huostaan, koska mieheni näyttää taantuvan lapsuudenkodissaan lähes toistaitoiseksi. Tosin kyseessä saattaa myös olla taisteluväsymys nelinkertaiseksi venyneen työmatkan ja jaetun "yritetään pitää nää hiljaisina näin aamuyöllä" -jumpan takia, sillä kotiinkaipuun takia myös vanhempi lapsi yöheräilee useaan otteeseen. Että sitä minä vaan, että miten tässä nyt saisi motivoitua itsensä sorttamaan ne pyykkikasat, kun vanhempi lapsi harrastaa normaaliarkea (anopin ankarasta vastustuksesta huolimatta) viettämällä päivän tarhassa ja nuorempi nukkuu? Kun olisi kerrankin mahdollisuus noin puoleentoista tuntiin omaan aikaan. Ystävällisin terveisin, "Oma koti kullan kallis" PS. Eikun ongelma ratkesikin itsestään. Pikkuherra heräsi. Että ei täs mulla sit mitään, rintatulehduskin taittui jo.