Kuten tarkkaavaisimmat lukijat ovat ehkä huomanneet, jotain olennaista on puuttunut blogista viime aikoina. Noin ajatusten ja huumorin lisäksi.

Tissitukosmärinä on nimittäin loistanut poissaolollaan. Mutta ei hätää. Täällä nimittäin tukostellaan taas. Nyt stereona.

Vasen aloitti viime yönä aamuyösyötön aikaan, ja poistui kolmen tunnin suihkuttelu-lypsämis-kiroilukehän jälkeen aamukuuden pintaan. Oisin ottanut ryynistä kuvan, mutta se tipahti jonnein matolle. Löytäjä saa pitää.

Koska sit iltapäivällä kestisreissun jälkimainingeissa oikea jatkoi siitä mihin vasen jäi. Olisin mielellään nukkunut päikkärit lapsen kanssa vähän yliväsymystäni lieventääkseni. Mutta ei sit tarvinnut. Nyt oon vähän huonolla tuulella, mutta tukokset ovat sentään poistuneet ruumiistani.

Toistaiseksi. Vasenta nimittäin kylmää ja kalvaa vähän liian tutulla meiningillä. Toisin sanoen, laitanpa käyttäen vapaailtani en suinkaan kokkaamalla muksulle bataattisosetta pakastimeen, vaan laittamalla työpistettäni kuntoon. Se on oikeesti joko työpiste tai lohtunettishoppaaminen. Ja jälkimmäistä ei just nyt tarttis, koska huomenna oon menossa tarkastamaan äititoverin kaa sen lempikirppiksen.

Sitä paitsi kävin tänään jo Hulluilla Päivillä sortumassa Moleskinen muistikirjoihin ja yhteen Puppeen. Ensimmäiset ovat oleellisia työkuvioiden kannalta. Koska viime aikoina hyviä ideoita on putkahdellut esim. kärtsälenkillä, jossa toi perinteinen kynä&paperi hakkaa modernimmat keksinnöt mennen tullen. Tai hakkaa sit kun olen opetellut kirjoittamaan liikkeessä. Pysähtyminen ei nimittäin ole vaihtoehto, tai idea häviää kuin tuhka tuuleen Pulun alkaessa ihmetellä ääneen vaunujen yllättävää ja perin ikävää hajoamista kesken unien. Ja se Puppe nyt vaan tuli vastaan matkalla kassalle. Mutta eihän lapsella voi olla liikaa kirjoja?