Viime viikot kotiäitielämässä ovat menneet kasvavan ahdistuksen vallassa. Ei ole tätä ihmistä varten tämä tällainen kodin vankina käkkiminen, etenkään kun sellikavereina tylsistyy kaksi (2) lasta. Viime kerralla oli tässä vaiheessa sentään kesä, nyt on talven pimeys ja räkätaudit.
Lapset alkavat onneksi olla taas ihan hyvässä vedossa. Ensin kevyträkäili pienempi, sitten laryngiitti-korvatulehdusteli isompi, vanhemmat ottivat vähän kurkkukipua ja nyt lopuksi näyttää ja kuuluu perheen pienin jälleen räkäilevän, mutta eipä se tunnu häntä juuri haittaavan.
Pieni vetää päivässä 3 puolikasta pikkupurkkia vauvansoossia. Enempikin menisi, mutta lisäämme yhden aterian viikossa. Lemppareita ovat päärynä ja persikka, omenasta tulee mahakipuja.
Muita lempparijuttuja ovat maito (aina ihanaa), kääntyily (niin oman akseli ympäri kuin kellonviisarimaisesti), potkiskelu, omat jalat (etenkin omissa käsissä), omat kädet (etenkin omassa suussa), jokeltelu (jatkuvasti hereillä ollessaan) ja lelut. Viimeksimainituista kiinnostavat etenkin pehmolelut, joiden kanssa on kiva painia lattialla, sekä kovia osia sisältävät helistimet, joita on kiva syödä. Tuttia tirppa vetää vähän nukahtaessaan.
Nukahtaminen onnistuu omatoimisesti alle viiteen (5) minuuttiin, kun lapsi laitetaan omaan sänkyyn, omaan makuupussiin, vetskarit kiinni, tutti suuhun ja unilelu posken viereen. Oikein vaikeina nukahtamishetkinä Tirppa kaipaa käteen jotain nyhjättävää, esim. oman froteesukan ja saattaa se nukahtaminen jopa vaatia kolme tutinlaittoa ja 10 minuuttia...
En olisi ekan lapsen nukuttamistaisteluiden jälkimainingeissa ikinä uskonut, että joku lapsi nukkuu näin helposti. Vieläkin miehen kanssa putkahdamme illalla esille makuuhuoneesta jotenkin pöllämystyneen näköisinä, että et kyllä usko tätä, mutta sinne se taas nukahti. Öisin en jaksa nostaa Tirppaa vierestä syöttöjen välillä, ja ällistyttävää kyllä, anopin ja kaikkien muiden varoitteluista huolimatta vauva tuhistaa ihan samaan malliin vieressä, omassa sängyssä tai autossa.
Pulun uusimmaksi lempparijutuksi on päässyt liima. On liimattu paperia, tukkaa ja ikkunaa, ja kaikki on ollut tosi hauskaa. Muskariharrastus loppui jouluna, mutta Pulu käy nyt kerran tai pari viikossa uimassa (milloin ei ole kipeänä). Musisointi jatkuu kotioloissa: Pulu heittää biisiä, yleensä päiväkodissa opittua, useamman tunnin ajan päivässä. Useimmin kuultuja ovat Pikku pukki pää-pää, joku minulle tuntematon kalalaulu, ikisuosikki Pienen pieni veturi ja kaikki, missä mainitaan auto. Viisusta toiseen siirtyminen käy luovasti missä laulun vaiheessa tahansa. Paras lelu on Martti-auto, lempparivideoita puolestaan Hupsu pikku Pupunen, Dinojuna ja Oktonautit.
Tästä voikin kätevästi päätellä, että meillä käytetään videoita lapsenvahtina lähes päivittäin. Jossain yhteiselomme alkuvaiheessa päätin, että meillähän ei käytetä, mutta niinpä vaan käytetään. Pulu turhautuu, kun pikkuveljen syöttämisessä menee edelleen aika lailla aikaa, ja videoiden katselu on usein kaikille hauskempaa kuin Pulun omatoimiset viihdytyskeinot, joihin sisältyy esim. "käsien pesu" (avataan hana, ja läiskitään vettä ympäri kylppäriä), "muovailuvahalla leikkiminen" (otetaan muovailuvahaa, ja läästitään sitä oviin, ikkunoihin, seiniin, huonekaluihin), tai vaikka "dominon pelaaminen" (dominokortit lattialle, potkitaan niitä ympäriinsä ja piilotellaan kaikkiin mahdollisiin rakoihin).
Yritämme paikkailla videoiden tekemiä tuhoja esim. pelaamalla dominoa ja muistipeliä, tekemällä palapelejä, lukemalla, piirtämällä, muovailuvahailemalla, askartelemalla, tanssimalla, ulkoilemalla ja leipomalla yhdessä Pulun kanssa. Pulun lempparia leipomisessa on taikinan nuoleminen ja sekoittaminen ja ulkoilemisessa pulkan vetäminen ja lumen lapiointi. Pulu on jättänyt päiväunet lähestulkoon pois ainakin kotielämästä ja hoitaa pottailutoimet itsenäisesti ja vahingoitta pyyhkimistä lukuunottamatta.
Itselleni lempparia tällä hetkellä ovat kaikki mahdolliset hyvät hetket lasten kanssa, sekä omat pikku projektit ja lukuhetkien henkireiät. Epälemppareinta on komentaminen. Se ei vaan ole mun juttu, aina tulee paha mieli, vaikka kuinka tiedostan, että komentaminen on yhtä tärkeää kuin tavallinen huomiointi ja kehuminen.
Mutta jospas Pulu tervehtyisi ensi viikolle taas päiväkotikuntoon ja voisin vaikka soittaa jollekin kaverille ilman että joku roikkuu hihassa jatkuvasti. Voin sitten vanhana harmitella, kun kukaan ei roiku hihassa jatkuvasti, mutta juuri nyt aion seuraavasta sellaisesta hetkestä nauttia kaikin rinnoin.