Tirppa tuli maailmaan rv 37+1. Jännitysnäytelmä eteni suurin piirtein näin:

Sunnuntaina 23.09.2012 (ajat ovat noin-aikoja):

klo 16.30: Pulun kummisetä soittaa, ja kutsuu sunnuntaibrunssin rääppäisille iltaseiskan pintaan. Sanon, että nää tulevat pojissa, itse en taida jaksaa. Paitsi tuun, jos jaksan, mutten varmaan jaksa, kun maha. Kummisetä on ymmärtäväinen, mutta kannustava.

klo 18.30-20.30: Syömme itseämme ähkyyn kummilassa. Brunssi iltapalaksi piristää kummasti mieltä. Pekonia alkupalaksi ja porkkanakakkua jälkkäriksi, kuka voi olla huonolla tuulella? Kummi kysyy lähtöä tehdessä, että onko mitään merkkejä synnytyksen lähenemisestä. "No ei todellakaan", vastaan. "Eiköhän tääkin mee yli."

klo 21.00: Istumme autossa kotimatkalla. Jotain lirahtaa pöksyihin. Ja farkkuihin. 

klo 21.10: Tarkistan vahingot. Mitä ihmeen suklaakiisseliä? Mies laittaa Pulun petiin, minä googlainen, että mitvit tää kama on? Intterwebsi lupaa, että se voisi olla limatulppaa. Oon kuitenkin satavarma, että se on joku tulehdus.

klo 22.00: Soitan naikkarin päivystykseen. Kätilö Björklundinkin mukaan kyseessä on todennäköisesti limatulppa ja synnytys voi käynnistyä vaikka viikon sisään. "Onnea loppuodotukseen", toteaa hän. Menen nukkumaan tyytyväisenä. Päätän pestä vauvanvaatteet heti huomenna. Tai ylihuomenna tai jotain. Varmuuden vuoksi.

klo 22.30: Soitan vielä anopille, ja kerron limatulpasta ja että tässä joku yö mahdollisesti hyvinkin piakkoin tarvitaan Pululle yöhoitajaa. Yritän myös soittaa Pulun kummitädille siltä varalta, että mummi ei tarvittaessa pääsisikään paikalle, mutta hän ei vastaa. No en mäkään tähän aikaan yöstä.

Maanantaina 24.09.2012:

klo 24.00: Nousen käymään vessassa. En ehdi pöntölle asti, vaan lorottelen lattialle. Oon vähän, että häh, ja sitten tajuan, että tää pissi tuoksuu kyllä tosi oudolle. Ja on pinksua. Lapsivettä! Onko tää lapsivettä? 

Jätän googlailut sikseen ja soitan suoraan Naikkarin päivystykseen. Puhelimeen vastaa kätilö Björklund. Kerron, että mä täällä taas, lapsivedet taisi just mennä. Että "mitäs mä nyt teen? Ja sori nää tyhmät kysymykset, mutta viime kerralla käynnistettiin, joten tää on tokasta kerrasta huolimatta vähän uutta mulle." Björklund kysyi, onko supistuksia? "Ööh, no en mä tiedä, mut mä varmaan tietäisin, jos ois?" Björklund myötäili, sanoi että tässä voi mennä montakin tuntia ennen kuin mitään supistuksia tulee, mutta että tuu aamulla synnärille tai viimeistään puolen päivän pintaan, jos supistuksia ei tule. Olin ihan, että kiva kun joku tietää, mitä mä teen. Menin nukkumaan. Olevinaan.

klo 00.50: Supistukset tulivat jo 7-4 minuutin välein. Niitä siinä tunnin kellotin, ja soitin Naikkarille. Björklund muisti jo nimeltä. Käski hengailla kotona niin kauan kuin pystyn ja ottamaan pari parasetamolia kipua lievittämään. "Ne saattavat vielä lopahtaa, monesti niin tapahtuu tässä synnytyksen alussa." Myötäilin, koska supistusten välillä ei tuntunut yhtään missään. Soitin kuitenkin anopille, että lähetkö jo ajamaan tännepäin vai soitetaanko sit kun oikeesti ollaan jo lähdössä. Anoppi sanoi nukkuvansa mieluiten omassa sängyssään.

klo 01.45: Soitin anopille, että jos lähtisi nyt ajelemaan tänne päin. Kun ei noi panadolit enää auta ja supistukset tulevat parhaimmillaan kolmen minuutin välein. Lapsivettäkin lorotteli supistusten aikana siihen malliin, että kastelin useamman pyyhkeen.

klo 02.30: Anoppi saapuu Pulun uniseuraksi. Itse tässä välissä pakkailin villatakkia, kameraa ja hammasharjaa mukaan. Ja soitin kummitädille, että nyt tuli lähtö, voitko hakea Pulun huomenna tarhasta ip? Oli kiva lähtä synnärille, kun sekin kuvio oli selvä.

klo 03.00: Ajelimme tyhjien mustien katujen läpi miehen kanssa. Ekaa kertaa pitkään aikaan istuimme vierekkäin etuistuimilla ja heitimme huonoa läppää. Paitsi joka kolmas minuutti, jolloin minä ähkin ja yritin hengitellä. Vannotin miehellä, ettei tsemppaile synnytyksen aikana millään tavalla, tai #&"&&€! tapan. Soitan autosta synnärille, että oon tulossa ny. Synnärin kanslisti toivottaa tervetuloa.

klo 03.22: Kirjaudumme synnärille. Roikuin ennen ilmoa yhdet supparit ulko-oven ja tuulikaapin välissä. Tyylikästä, muttei kuulemma mitenkään ennen näkemätöntä.

klo 03.30: Onnistuin kävelemään synnytyssaliin omin avuin. Huraa! Kätilö oli reipas vanha täti, joka kysyi synnytystoiveita. Ilmoitin, että meikä ei ole mikään kivun aalloilla surffailija, että otan kaikki lääkkeet, mitä tarjotaan. Kiits. Kaula oli hävinnyt, kohdunsuu 2,5 cm auki. "Kyllä tää täältä kuule tänään on tulossa", kommentoi kätilö.

klo 04.00: Sain Petidiiniä. Se vei suppareista pahimman terän jonkin aikaa, ja sit ulvoin ja halailin säkkituolia. Mies ymmärsi onneksi pysyä poissa jaloista.

klo 05.00 (ehkä?): Kätilö kysyi, laitetaanko jo epiduraali. Sanoin, että kyllä tää vielä menee. Joku parikytä minuuttia menikin.

klo 05.30 (mahdollisesti): Pyysin, että jos vaikka saisin sen epiduraalin, koska nyt ei vaan enää pysty. Anestesiologi tuli paikalle 10 minuutissa, oli just päässyt edelliseltä keikalta kaffekupilliselle. Epiduraalin vaikutus oli aivan mahtava. Ei tuntunut missään, paitsi vasen jalka puutui enemmän kuin oikea ja vessassa käydessä tarvitsin tukea, kun tuntui, että vasen jalka menee 5 cm lattian läpi. Torkuin jopa, kun odoteltiin, että viime sentit aukeavat.

klo 07.00 (tai 08:00, kuka näistä nyt siinä vaiheessa jaksoi niin lukua pitää): Kätilö tuli sanomaan heipat ja laittoi tokan annoksen puudutetta. Heitin sen kanssa jotain huonoa läppää ja kiittelin kovasti kaikesta avusta. Aamuvuorossa oli opiskelijakätilö ja hänen vahtinsa. Kivoja tyttöjä. Käyriltä seurasin, että ilman epiduraalia vetäisin just pariminuuttisia supistuksia minuutin tauoilla. Ei niin kiva.

klo 09.00: Sain lasillisen mustikkakeittoa kun hiukoi. Se oli namia.

klo 10.00: Alkoi kuulemma olla jo aika valmista ponnistelua ajatellen. Epiduraali alkoi myös vähän hellittää, eli ns. vähän tukala olo palasi.

klo 10.50: Ponnistusvaihe alkoi. Epiduraali vaikutti vielä sen verran, etten tuntenut supistusten alkua. Turisteilin vielä sopivaa synnytysasentoa. Kontallaan supparit tuntuivat, mutta ponnistussuunta oli ihan hukassa. Kylkiasento ei onnannut lainkaan. Puoli-istuvaan sitten päädyin suurin piirtein siinä vaiheessa kun tukasta sai jo kiinni. Siinä sitten loppuun saakka. Pään syntyminen oli aika kivulias prosessi, mutta epiduraali oli vielä sen verran päällä, ettei se nyt mitenkään mahotonta ollut.

klo 11.44: Poika putkahti maailmaan, vähän sininen se oli, mutta muuten ihan täydellinen. Tunti-pari hengailtiin ja köllittiin rauhassa synnytyssalissa. Tai jotain istukan synnytystä ja raapsujen tikkausta ja sen sellaista siinä oli, mutta meni multa vähän ohi se, kun keskityin olennaiseen. Kävin suihkussa omin jaloin ja kävelin osastolle.

Että todellakin oli täysin erilainen tapaus kuin viimeksi. Kiva, että synnytys voi olla näin kivuton ja kiva tapahtuma. Erityiskiitokset miehelle, joka oli paikalla kun tarvittiin, mutta joka ei sekaantunut silloin kun ei kaivattu.

Toipuminen on sujunut paljon nopeammin kuin keisarinleikkauksen jälkeen. Tällä kertaa jälkivuotoa on runsaammin kuin viimeksi, mutta alapää tuntuu toipuvan huomattavasti nopeammin kuin leikkaushaava toipui. Koska pesukone on käyttökiellossa mahd. kosteusvaurion takia, käytän kertakäyttöisiä siteitä, jotka eivät ole ollenkaan yhtä mukavia kuin kestositeet. Viikko sairaalasta kotiutumisen jälkeen rouhin edelleen särkylääkkeitä, tosin enemmän satunnaisesti kuin säännönmukaisesti. Syön myös Levolacia edelleen, tosin ehkä enemmän varmuuden vuoksi kuin ihan pakosta.

Ihan parasta tässä keikassa oli, että pääsin sairaalasta kaksi päivää synnytyksen jälkeen ja pystyn taas pitämään Pulua sylissä, potkimaan palloa ja ylipäänsä viettämään normaalia elämää. No päiväunia tulee edelleen vedettyä normaalia enemmän, mutta nyt kun miehen kotona ollessa vielä voi, niin pitää käyttää tilaisuus hyödyksi.

Vauva nukkuu jo kolmen tunnin pätkiä! Jopa öisin! Joten mäkin saan nukuttua ihan kohtuullisesti. Tän toisen kanssa ei niin hötkyile kuin ensimmäisen (eikä sitä paitsi olisi aikaakaan), joten kaiken kaikkiaan vietän nyt oikein nautinnollista pikkuvauva-aikaa. Onneksi tän tietää jo olevan joku vaihe, joka taatusti menee ohi ennen pitkää... Pitää ottaa kaikki ilo irti nyt kun vielä voi!