Pienellä alkaa olla kaikenlaista omaa luonnetta esittävää toimintaa. Suu vetäytyy hymyyn useasti päivässä. En tiedä, kuinka tositarkoituksella, mutta hymy jatkuu kun hymyillään takaisin. Ekat naurutkin on kuultu. Tosin isukki väitti, ettei ne mitään nauruja olleet, vaan epäonnistuneita hikkoja. Hymyn lisäksi ilmevalikoimasta löytyy kolmisensataa erilaista mutristusta kokokasvokrympystä puolennenännyrpistykseen.

Omaa meteliä on kanssa hauska pitää. Esimerkiksi, jos yritetään hävyttömästi pakkosyöttää vasemmasta tissistä, kun poika haluaisi oikeasta. Vääh! YYY-ÄÄÄ-hhHHH! Tai jos syötetään pystyssä, kun ainoa oikea syöntiasento olis oikeesti kyljellään. ÄÄÄÄÄÄÄrrrHHHH! Tai jos silmät kutaleet lupsuvat kiinni, vaikka eniten maailmassa pitää vahdata, ettei syli yhtäkkiä karkaa jonnein. Vääh! Vääh! Vääh! Vä... Ja siihen loppuu potku.

Äänekkäimmillään vauva tuntuu olevan REM-univaiheessa. Silloin jutut sisältävät kaikenlaista vinkumista, kitinää, pöristelyä,huokailua, ähkimistä ja muutakin juhlapuhetta.

Viime yö oli edellistä helpompi, joten kyl me varmaan tää pidetään taas.