Ekaa kertaa ikinä raskausaikana minkään raskauden kohdalla tuli melkein sanottua, että "oon raskaana, en sairaana tai vammainen". Viime raskausaikana oli jatkuvasti niin sairas ja vammainen fiilis, että itse ehkä eniten julistin valitin sitä, miten siunatussa tilassa ei kertakaikkiaan taipu mihinkään normaaliin elämään.

Tällä kertaa kuitenkin ollaan täysin eri meiningseillä liikenteessä. Olen kinunnut itselleni jopa green card-kurssin äitienpäivälahjaksi (Green card-kurssi = kolme (3!) vapaailtaa äitiydestä). Ja mailat kiristin siihen samaan syssyyn, kerran olen raskaana ja kaikkea. (Hei pitää tiristää kaikki nyt kun vielä viimeisen kerran elämässään voi...)

No mutta se vammaisuus. Kävi ilmi, että kesämökin katajat kaipasivat kastelua à 2 sankoa vettä per nenä (yht. 5 kpl). Ne ovat vielä ihan 15 metrin päässä hanasta ja sisällä saa kävellä kengissä. Olin ihan et jee, koska lopetin juuri salijäsenyyteni kesän ja raskauden takia tarpeettomana (edelleenkään ei hyppy kulje ilman sietämätöntä närästystä ja kuka nyt kesällä sisällä polkee?). Niin eikö anoppi ensimmäistä settiä kantaessa ruvennut, että onkohan toi nyt ihan fiksua? Kun oot raskaana ja kaikkea.

Olin et hä? Kun kaksi (2) sankoa vettä painaa virallisesti suurin piirtein saman kuin Pulu, paitsi että paino jakaantuu tasaisesti puoliksi vasemmalle ja oikealle. Toisin kuin Pulu, joka parhaimmillaan jakaantuu nätisti keskelle torsoa, mutta useimmiten potkien ja kiemurrellen oikealle lantiolle. Sit hän siinä vielä jotain, että ole nyt varovainen sitten. Kun ei edes maha estä vielä näkyvyyttä eteen, saati sitten se kiemurteleva ja potkiva lapsi, eikä portaitakaan ole yhteensä kuin kolme. Kotonakin on 15 ja vieläpä kierteellä, useimmiten ensin kauppakassit ylös normaalilla tekniikalla, ja sit pikapikaa alas ja kiukusta kiljuva potkiva 13,5 kg:n yläpuolispagettilapsi millä tahansa keinolla taistellen ylös. Ja hän on huolissaan jostain tasan tarkkaan fysiikan lakien mukaan käyttäytyvistä vesisankoista.

Saatoin ehkä mielenosoituksellisesti kääntää talikolla yhden kompostin siihen perään. Oon niin pikkumainen. Pikkutoveri naputti tahtia navan alla ja aurinko paistoi. Tätä muistelen sit loppukesästä, kun en pysty vesilasia kantamaan ilman että joku paikka hajoaa.