Lapsiarjessa on plussansa ja miinuksensa. Plussan puolelle menee ehdottomasti se, että lapsen kanssa leikkiminen tai säätäminen on aina kaikkien mielestä hyväksyttävä tekosyy jättää tiskaamatta, siivoamatta tai muuta ei-huvitamatta. Lapsi on tietty itsessäänkin aika ässä juttu.

Mutta sitten välillä (eikä ainoastaan aamuisin tarhaanlähtöä varten pukiessa, jota ei voi ehkä laskea, koska se on aina sama ja menee jo rutiinilla) törmätään näihin yllättäviin miinuksiin, jotka hyppäävät niskaan yhtäkkiä, mutta läpeensä armottomasti. Tänään kävi miinus kirjamessuilla.

Maalaanpa taustaa: viisitoistakesäisestä lähtien meikäläinen on vuosittain pyhiinvaeltanut läpi vähintään yhdet kirjamessut, opiskeluaikana saatoin olla messuilla töissä useammankin päivän. Kuuntelin luentoja, klähmin kirjoja, ostin kirjoja, puhuin kirjoista, söin metrilakua jos ehdin välipalastella kirjajuttujen välillä.

Mutta skidi ja kirjapinot ovat ananaspirtelön tyyppinen yhdistelmä - periaatteessa ihastuttava, mutta käytännössä ei vaan funkkaa. Joten laajojen kirjaelämysten ja valtavien kirjakassien sijaan tulin ensimmäisen (1.!) kerran elämässäni kotiin reppu täynnä hilloa ja teetä. Puolustaudun sillä, että paikallisilla kirjamessuilla oli omituisesti ruokamessut samalla ja tee nyt vähintään kuuluu olennaisena osana hyvään lukuelämykseen. Ehkäpä hilloleivätkin.

Tai vähintään niillä voinee harhauttaa taaperon jumittamaan syöttötuoliin vielä viideksi (5) minuutiksi, että äiti ehtii lukea vielä tämän luvun loppuun ennen kuin jostain kuuluu taas kilinkolinpoksmätsäitiäititäititäitiÄITIIIIIIIIIIIII!!!11.