Pululla on alkanut itsenäistymisen ja suurten tunteiden aikakausi. Kaikki pitää päästä tekemään ihan ite. Pääasiassa sujuukin. Ja kun ei suju, esimerkiksi hampaiden pesu, niin suuret tunteet lykkäävät päälle. Pienen ihmisen valtaa Tunne, ja koko maailmasta tulee hämmentävä paikka.

Kotona selvitämme tunteet ihan jouhevasti: jompi kumpi vanhempi sanoittaa, että nyt Pulua kiukuttaa tai Pulu on loukkaantunut tai Pulua harmittaa. Mutta ei haittaa, tunteita saa olla ja ne menevät kohta ohi. Sitten vähän odotellaan, että josko Pulu haluaa tulla rauhoittumaan syliin tai ottaa nallen syliin tai heittäytyä vähän lattialle viilentymään. Tunne lakkaa vaivaamasta Pulua muutamassa minuutissa.

Mökillä on vaikeampaa. Paikalla on isoisä, joka ei vaan osaa. Isoisä hermostuu, jos Pulu hermostuu ja Pulu hermostuu kahta kauheammin. Pahimmillaankin isoisän hermostus purkautuu lähinnä "älä inise" -kommenttina. Mutta se hermostuttaa sitten minut kertakaikkiaan raivon partaalle ihan joka kerta. Voiko mitään ääliömäisempää sanoa? Tai siis yhtä kustannustehokkaasti kertoa lapselle, että sun tunteilla ei ole mulle mitään merkitystä, koska ne ovat niin mitätön asia? Mikä on toki samalla vale, koska jos niillä ei olisi mitään merkitystä, niin ei tulisi hermostuttua. Aikuisen hermoilu pitkittää Pulun tunnekamppailua pahimmillaan puoleen tuntiin. Kun kyseessä on appiukko, en oikein osaa ottaa asiaa puheeksi.

Raskausuutisissa: Pulun tarhastahakureissut alkavat tuntua hankalilta. Pahinta ovat alamäet, jotka vaativat aikamoista himmailua. Himmaillessa sattuu symfyysiin ja vatsaan, kipu tuikkii reisiin asti, mutta ei se mitään supistelua kyllä ole. Eli tavallaan hyvä, mutta tuntuu se silti pahalta ja pakottaa puhaltelemaan parin minuutin välein.

Toisaalta lapsen kanssa ei jaksa koko päivää kotonakaan, fyysisesti. Maha laittaa hanttiin ja närästäessä on pakko mennä pitkälleen, kun tuntuu kuin rinnasta olisi ammuttu läpi haulikolla. Leikkiksellä keinuihin nostelu alkaa olla todella vaikeaa. Onneksi Pulu ei ole karkuunjuoksevaista sorttia. Iltapäiväleikkiksen jälkeen olen niin puhki, että miehen tultua kotiin on pakko vetää tunnin päikkärit.

Nooh, tässä montaa kuukautta enää kärvistellä.