Väsyneilläkin äitiysaivoilla saa selvästi enemmän aikaan kuin hämäävän pirtsakoilla raskausaivoilla. Sain nimittäin vihdoinkin selkoa rintapumpun käyttö- ja kokoamisohjeista, keitin rintapumppukeiton ja opettelin pumppaamaan. Lapsen tilauksesta nimittäin rinnat pakkautuvat nyt siihen malliin, että lapsen imukapasiteetti näköjään ylittyy. Kun tämä yhdistetään miehen intoon raahata lasta mukanaan ties minne (minne?) ties kuinka pitkiksi ajoiksi (missähän ne nytkin luuhaa ja kuinkahan kauan?), niin ollaan tilanteessa, jossa tissit uhkaavat räjähtää atomeiksi. 

Ja täytyy kyl sanoa, että ekat pumppailukokemukset yllättivät hölmistämiskapasiteetillaan. En kyllä muista yhtä pöljää fiilistä kokeneeni hetkeen. Tarkemmin sanottuna yli vuoteen, mutta ei siitä sen enempää. Sen sanon, että on perin juurin kummallista havainnoida oman maidon suihkuavan säiliöön. Ekana siksi, että maidon normaali säiliö ei ole läpinäkyvää muovia. Kummassakaan päässä. Normisti ainakin meikäläinen on lähinnä joutunut arvailemaan, että kai sieltä jotain tulee, koska vauva aloittaa nälkäisenä, nieleksii imiessään, ja lopulta väsähtää imemiseen jokseenkin ruokitun oloisena.

Ja tokana siksi, että normaalisti maidon ulostautumista ei tunne, kuule tai näe lainkaan, jos siis kaikki menee normaalisti. Paitsi ehkä pukluvaiheessa, jossa kyseessä on kuitenkin kertaalleen käytetty, jokseenkin pilaantunut versio. Mutta nyt voi jopa mittailla, että 25ml per 10 min per tuotantoyksikkö. Tällain tieteellisesti suuntautuneelle mielelle numeroilla on vinha relaksanttivaikutus. Puhumattakaan siitä, että nyt mies voi korvikkeen sijaan huitaista hoitokassiin oman lehmän maitoa omille teilleen vauvan kanssa lähtiessään.

MUUuuu.