Poikanen leikki tänään ekan kerran abstraktia leikkiä. Ei ehkä eniten yllättävästi, aiheena oli ruokailu. Lautasena (tai pilttipurkkina) toimi lääkepahvirasia, ja lusikkana lusikka. Siinä hän sit meni, että "mämmämmämmämmämmämmämmämmämmäm" ja lusikoi mielikuvitusruokaa naappeliinsa.

Ja jottei nyt kenkään kuvittele, että meillä pidetään lasta nälässä, niin todettakoon tässä, että mielikuvitusruokailuepisodi käytiin vartti lounaan jälkeen. Lounaaksi meillä oli vaatimattomasti lohipastaa, kokonainen banaani ja desi jugurttia, ruokajuomana maito. Lapsi syö lähes yhtä paljon kuin minä, mutta pari kertaa useammin päivässä. Eikä sillä ole edes kaksoisleukaa. Hävytöntä, sanon minä. Etenkin nyt, kun olen vetänyt puolitoista kiloa ylimäärää kesäherkuilla.

Tai pump-tunneilla. Toivon jälkimmäistä, mutta epäilen toiveajattelua itsehuijingiksi, koska ei siellä pumpissa ole tullut niiiiiin monta kertaa käytyä. Vielä. Sen sijaan pitkät kärryttelyt ovat jääneet kuvioista, koska lapsi ei viihdy istualtaan vaunuissa kovin pitkään, ellei näköpiirissä ole joko koiria tai kauhakuormaajia. Kauhakuormaajiakin hän tapaa kyylätä vaunuissa seisten. Että näkee paremmin. Paikallisen työmaan kauhakuormaajajannut moikkaa meitä joka päivä, kun me tuijotellaan niitä. Sääli, ettei kaivurin koppiin kuulu pikkukaverin varauksettomat ihqutushuokailut ja -kannustukset. "Whoooaaaaaa!" laittaa hän menemään kun sora ropisee.

Betoniauto on aika hyvä kans, mutta kaivureita ei kyllä mikään voita. Paitsi ehkä just juusto tällä hetkellä. Juusto, metsämansikat, mustikat, kanttarellikastike ja mummin lihamureke.