Lapsi on ollut puoli päivää liikenteessä isänsä kanssa. Ja olen ihan kypsä tähän tyhjyyden kaikuun ja hurinaan.

En ollutkaan tajunnut, miten paljon Pulu pitää meteliä. Hihkumisilla kuorrutettua perusölinäähän hän on pidellyt jo kuukausitolkulla, mutta viime aikoina pääasia mölinästä on ilmeisesti kuitenkin ollut jokeltelujoikuamista. Kylhän se ääni pitää just sillä volalla laittaa, jolla se lähtee, eikö? Siis kovaa.

Tällä viikolla on ollut muodissa "äijäijäijäijäi..." ja "vöyvöyvöyvöyvöy...", sekä "vauvauvauvauvau...". Tänään Pulu keksi intiaaniulinan. Aamukuuden pintaan. Että jos läiskii naamaansa samalla kun ulisee, niin kuulostaa tosi hauskalta. Sit kun nauraa, niin hauska ulina loppuu, ja alkaa harmittamaan. Harmittaminen laukaisee märinärefleksin. Jos siinä vaiheessa alkaa läiskiä naamaansa, niin taas on hauskaa. Jnejnejne.

Jos kukaan metrin (100cm) pidempi vetäisi samaan malliin, niin siinä olisi hyvin pian paikalla joko ambulanssi Auroraan tai mtv3:n loppukevennystiimi. Nyt ei taida olla paikalle asiaa kuin lastensuojelulla, jonka olisi syytä hommata lapsi jonkun muun kuin lattialla kontaten itkunauravien vanhempien hoteisiin.

On se kuulkaa hieno juttu, että on tullut pidettyä tämä blogi melko tiukasti anonyyminä. Ettei tarvi ihan koko maailman edessä hävetä tätä meidän lapsenkasvatustouhua.

Loppukevennykseksi. Olen alkanut opettaa lapselle etenemistä (eteenpäin) konttailemalla sen kanssa lattialla.