Nyt alkaa jo kiinnostaa, kauanko tässä on vielä sisäisen kasvun aikaa jäljellä. Kävelen jo aika lailla hassusti, paitsi kello viiden jälkeen, jolloin mieluiten vain makoilen kyljelläni. Mutta asiaan.

Punkit, tuo kauhistava vitsaus. Pulu sai puutiaisaivokuumerokotuksen keväällä, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Mökillä ollaan jatkuvasti punkkiväijyssä. Joka ilta syynätään, ettei lapseen ole tarttunut mitään ylimääräistä.

Eikä koko kesänä olekaan löytynyt mitään. Lapsesta. Itsestäni löysin sienimetsätuliaisena yhden, joka oli vielä ihan pieni ja harmaa. Anoppi nykäisi sen pois, kun en itse ollut riittävän kätevä vasemmalla kädellä.

Tänä aamuna näin sitten kuitenkin Pulun kaulassa roikkumassa jotain pientä soikeaa ja punertavaa. Kaupungissa! Eipä tullut pieneen mieleeni, että kaupungissakin voi asua punkkeja. Tai että niitä voisi vaikka saada jostain päiväkodin pihalta tai kotileikkikseltä.

No nyt ollaan sitten borreliaväijyssä seuraavat viikot.

Jaha, äänistä päätellen isi kaipailee pikaista kotiutumista, mutta lapsi laittaa hanttiin. Taidanpa lyllertää hätiin, mikäli pääsen nojatuolista ylös alta viiden minuutin.