Meidän perheessä näytetään otettavan tämä tauti kolmella yksilöllisellä tavalla. Pulu ei syö, isi röyhtäilee ja haisee ja äiti puolestaan... Oksentaa ensin seitsemän tuntia (7! pitkää, piiiiiiiiitkäääääää, tuntia) ja siirtyy sen jälkeen jatkamaan tehopuhdistusta navan alta.

Täytyy kyl sanoa, että vaikka nyt alkaa helpottaa ja viime yö näyttäytyy jopa hassunhauskana (koska ei tätä muuten kestäisi), niin itse tilanteen kestäessä olin melko varma siitä että kuolen. Tai vähintään halusin kuolla mieluummin kuin jatkaa seuraavaan tyhjennykseen.

Mutta eihän tässä nyt enää niin hätää, olen jo useamman tunnin ajan esim. pystynyt istumaan oksentamatta. Kävelemäänkin, jos on ollut erityisen onnekas hetki. Pulu on ollut vähän hämillään konttausmallisesta ja hyökkäysäänekkäästä äidistä, ei saanut oikein untakaan yöllä. Mutta siis kuka saa, jos joku jodlaa kylppärissä? Ettekö te tiedä mitä kello on? Tällaisessa vanhassa talossa kuuluu kaikki seinien läpi.

Edellisryynäykset menivät aika kevyesti, kun oli aikaa pohtia hiljaisuuden astetta ja käsidesiä. Toivottavasti tää oli nyt tässä, kiitos ja näkemiin ensi talvena.

Mitä tästä opimme:

1. Suolakeksit ja appelsiinimehu, lyömätön yhdistelmä.

2. Mahdollisimman monensorttista mehua jääkaappiin, kyllä niistä joku aina maistuu. Mennen tullen.

3. Todellakaan pysty syömään mitään "oikeeta". Ei kannata ruokajutuista huolehtia.

4. En olisi iki päivänä (tai yönä) selviytynyt yksinhuoltajana viimeisestä 24 tunnista. Käsittämättömiä sankareita he.

5. Ihan sama onko noroa vai rotaa. Onneksi ei jouduttu sairaalaan.