Tänään ollaan hankittu joka sortin lähtöjä. Sain 7.30 tekstarin naapuriäidiltä, että lähtäänkö auraamaan paikallisia katuja? Tekstasin takaisin 7.32, että toki, mennään vaikka ysiltä, niin nähdäänkin jotain. Tällaista ei kertakaikkiaan olisi tapahtunut ikinä ilman lapsivetoista päivärutiinia.

Saati sitä lähtemistä. Mutta niin me vaan mentiin. Sankarillinen auraaminen jäi Pululta kyllä näkemättä, koska Pululla oli liian kiire katsoa unia.

Olin kyllä vähän väsynyt kun tultiin takaisin. Nyt kun tiet ovat suurin piirtein puhtaita (ainakin isoimmat ja keskeisimmät), niin suojateiden reunat ovat edelleen mukavan pehmeitä ja lumisia. Toisin sanoen, olin päästä hengestäni useampaan otteeseen, kun vaunut juuttuivat suojatien reunassa lumiesteeseen, ja autoilijat vähän ennakoivat, että toi ämmä tosta onneksi mateli jo vaunuineen, nyt on hyvä hetki kiihdyttää.

Niin että sapuskan ja vaipanvaihdon perään laitoin vähän lepäillen sohvalle. Ja heräsin kolinaan. Joka ei valitettavasti ollut posti, vaan Pulu, joka on löytänyt etenemisen jalon taidon. Vieläpä eteenpäin, kuulkaa. Onneksi pahvilaatikko tuli tielle, ja vieläpä tyhjä sellainen, eikä mikään kovempi tai terävämpi esine.

Tossa se nyt jäystää paffia ja ärisee onnellisena. Ottaen huomioon, että olohuoneessa on vielä kuusi (6) kappaletta (kpl) muuttolaatikoita, joissa vain kolmessa (3) on kirjoja, niin meikällä on tänään iltapuhteiksi kivasti puuhaa niiden kolmen (3) muun (kpl) kanssa. Ottaen huomioon, että kahdessa (2) on etäisten muistikuvieni mukaan kaikkea särkyvää kukkaruukuista maljakoihin, eikä meillä ole vielä ikkunalautaa tai kirjahyllyä paikoillaan, niin operaatio tullee kehittämään paitsi meikäläisen organisaatiokykyjä, myös hermoja. Jeejee. Muuttotetris, en ole kaivannut sua lainkaan.