Ollaan pojan kanssa palailtu arkeen, koska isäkin on. Eli päivät vietämme tästä lähtien kahdestaan taas. Jos olisin ollut paremmassa kunnossa eilen, olisin varmaan vähän äkystellyt, että mitäs nyt, kun on ehtinyt unohtua, että millaista se meidän normiarki on. Mutta niinpä vaan meni sekin elämysmatkailu ihan ohi ja elämäni on yhtä unetonta yötä vajaampi. Tai ei oikeastaan olekaan, ks. edellinen yö. Onkos tää nyt sitten tätä kauhun tasapainoa?

No mutta tää päivä meni jotenkin älyjouhevasti. Herättiin (äiti), syötiin (lapsi), herättiin (lapsi), syötiin (äiti), laitettiin pyykit ja astiat puhtautumaan. Leikittiin, syötiin (lapsi), nukahdettiin (molemmat), herättiin (molemmat), syötiin (lapsi), leikittiin, nukuttiin (lapsi), syötiin (äiti), tyhjennettiin puhtaat koneista, leikittiin, käytiin kärtsälenkillä kaupassa, syötiin (lapsi), nukuttiin (lapsi), syötiin (äiti). Ja välissä vaihdettiin vaippoja silloin tällöin.

Otti tää päivä kuitenkin sen verran koville, että yritin soitella tovereille kesken kaiken ihan vaan jotain jutellakseni. Eivät vastanneet, mokomat. Lapsellekin otti vähän koville, kunnon pitkiä unia ei olla vedetty koko päivänä. Mutta ehkäpä tämä tästä, kunhan taas totutaan.

Ja ihan kivaahan sekin on, että lapsi taintuu tällain aikaisin illalla ekalle yöunisetille. Pääsen harrastamaan omiani. Ohjelmassa siis laskujen maksua, keittiön siivousta, pyykkikoneilua, lakanoiden vaihto ja ehkä jopa vähän jotain luovaa harrastelua, jos ehdin ennen kuin muksu herää syödäkseen. Eikä meillä suinkaan ole kotityöt epätasaisesti jakautuneet, mies ei vain kittauksiltaan ehdi hoitaa vielä kotiakin.