Kävimme eilen tuhlailemassa nimiäislahjoja lastentarvikekaupassa. Siis karmeeta. Onneksi näitä reissuja ei viikottain tarvi tehdä. Vaikka tietää, mitä tarttis, kaupan satatsiljoonaa vaihtoehtoa pistävät pään pyörälle ja skidin huonolle tuulelle. 

Mukaan lähti Manducan kantoreppu petroolina. Mmm, petrooli <3.

Ja sen lisäksi tarkoitus oli hankkia babysitteri. Aioimme Doomoota, mutta lapsi ei testitilanteessa viihtynyt siinä lainkaan. Baby Björnilläkin meni heikohkosti: hyppyytys ei riittänyt huvitukseksi saakka.

Sen sijaan lapsi otti ja rakastui maailman tyylittömimpään Fisher-Pricen muovikeinubabysitteriin. Sen saa omin potkimisin kivaan vauhtiin. Lisäksi siinä on kiinteä lelukaari, jonka kissalle ja koiralle ollaan nytkin juteltu puolisen tuntia. Aina kun hermostus meinaa iskeä, häsäys kiihdyttää keinun mukavasti rauhoittavaan tahtiin, ja taas viihdytään vielä hetki.

No muovisessa on ainakin se hyvä puoli, että se ei ota vahinkoa Pulun hengatessa äidin suihkuseurana. Kyllä, äidin viimeinenkin yksityinen oma hetki on tärvelty. Mutta ehkä hermoa voidaan venyttää jaksusuuntaan kantorepun avulla. Henkilökohtaisen evoluution paikka.