Oujee. Arvatkaa huviksenne, kellä oli eilen taas alkamassa rintatulehdus? Kyllä vaan. Vauva kitisi koko päivän, ja jäi syömättä ja juomatta ja ylipäänsä harmitti. Kun vauva sitten nukahti, niin pesin raivolla parisenkymmentä neliötä mosaiikkiparkettia mosaiikkilaatta kerrallaan. Oli käsi vähän kipeä ja muutenkin kurja olo, laitoin yleisen epämääräisyyden piikkiin.

Nukkumaan mennessä oli jo tutunoloisesti kylmä, ja tissejä kuumotti. Kuumetta 37,6 astetta, tunnin perästä 38 ja rapiat. Eikun kuumaan suihkuun lypsämään tunniksi, päälle huumekombo ja parissa villatakissa useamman peiton alle. Ja katso, aamu valkeni parin yösyötön jälkeen kuumeettomana ja tulehduksettomana.

Vauvakin on oppinut tänään vaikka mitä. Ekana hän oppi aamupäivällä rauhoittumaan itkun syövereistä ihan vaan rauhoittelupuheisiin. Aiemmin on aina pitänyt sylitellä.

Ja tokana, hän oppi syömään tuttia, kun mummi jaksoi tuputtamalla tuputtaa parisen tuntia. Ehkä tässä vaadittiin tää peukalonsyömisvaihe välissä, että valmius imeskellä jotain mistä ei tule maitoa kehittyi. Superäitien mielestä tää on nyt varmaan huono homma, mutta tällain ihan tavismutsille pelastus. Jos tällä saisi esim. puolisen tuntia imetysvapata päivittäin, ehtisin syödä jotain terveellistä, ja rintatulehdus ei ehkä iskisi niin ärhäkkäästi. Ja tutin voi sentään jossain vaiheessa heittää pois, peukkua ei. Lisäksi tää tuttihomma helpottaa meidän ulkoilua ihan satasella, kun sadan metrin välein voi lykätä tuttia suuhun sylittelyn sijaan. Ja ulkoilu on, kuten kaikki tiedämme, äidin lisäksi myös lapselle parasta.

Vähän oudolta toi pieni äidin silmään näyttää tutti suussa, mutta ehkä siihenkin tottuu.