Vauvan napanuora lähti lätkimään eilen illalla. Ja vaipanvaihto lakkasi välittömästi huudattamasta pientä. Vaippaa vaihtaessa oli ekat kuusi päivää nimittäin kaksi itkuisaa kohtaa: ekana itketti pepun pesu ja tokana vaipan sulkeminen, vaikka vaippa ei edes koskenut napaan. Ilmeisesti napaan sattui silti, ja me ei edes tajuttu. Paskamutsibonustili avattu.

Ja mullakin on napa taas! Nään sen muutenkin kuin peilin kautta, vaikka maha on edelleen muumimallia ja synnytys tiputti vyötärönympärystä vain parikymmentä senttiä. Ja se on jo vahvasti kuoppaantumassa.

Muutenkin tänään oli mahajuhla ja -jubilee. Mies nimittäin poisti mun tikit. Ja korkea aika, ne nimittäin vetivät ja kiristivät ja hoitivat muutenkin hommansa. Ja lisäksi ne pistelivät tosi ärsyttävästi. Synnärillä ehdotettiin, että maanantaina pitäisi ja terveyskeskuksessa. Olin siinä vaiheessa niin pippa mahasta, että epäilin terveyskeskukseen pääsyä ja kysyin voisko mies, kun sillä on kokemusta tikkien poistosta. Hoitaja kyseli miksi, ja kun selitin, onnistuin olemaan niin vakuuttava, että se antoi meille skalpellin ja steriilit atulat matkaan.

Terveyskeskusreissun sijaan asetuin siis makoilemaan soffalle. Mies tarkasti tilanteen ja desinfioi. Arpi on itsessään enimmäkseen tunnoton, paitsi ulkonurkista. Tää on ihan normaalia, tunto ehkä palailee joskus. Tikkien poisto ei tuntunut missään, vaikka vähän etukäteen stressasin, kun mulla ei tikkejä ole koskaan poistettu. Oli myös lokoisa makoilla pienimuotoiset päikkärit operaation jälkimainingeissa ja nousta sitten unosilta suihkuun. Elämä on heti helpompaa ilman tikkejä, vaikka särkylääkkeitä saa edelleen annostella sallitun maksimin.

Mun mies on ihan mahtava. Ja pätevä ja kätevä. Ja tuli just apteekista seuraavan särkylääkesatsin kaa.