Aamulla 7.20 herätessä olin kahden vaiheilla lääkärille lähtemisen suhteen. Kun ohjeena on, että lähdetään lääkärille jos tilanne ei helpota, niin entäs sitten jos tilanne toisaalta helpottaa ja toisaalta ei? Että toisaalta tulehtuneesta rinnasta tulee jo maitoa, mutta toisaalta taas tulehduspatin tilanne ei ole muuttunut miksikään, vaan se on edelleen kananmunan kokoinen ja kipeä.

Kysyin mieheltä, jolta ei saanut mitään mielipidettä asiaan. Ei edes intuitiivista. Toisaalta mun mies ei ole aamuisin parhaimmillaan muutenkaan.

Joten otin ja soitin anopille. Kyllähän eläinlääkäri tuntee paiseet, eikö? Anoppi ohjeisti, että hyvin voi odottaa huomiseen, kun antibiooteilla ollaan, ellei tilanne käänny nopeasti huonompaan suuntaan. Koska ekana, tällaiset patit eivät ihan hetkessä laske, vaan voi mennä useampikin päivä. Ja tokana ja kolmantena, ei sille pysty mitään antibioottia ihmeellisempää näyttämään ihmislääkärikään ja ainoa tapa korjata tilanne pikapikaa on avata se kananmuna, mikä ei sitten jälkihoitoineen ole enää ihan pieni operaatio.

Ja suoraan sanoen välttäisin tässä vaiheessa mieluiten minkään suuremman operatsioonin, kun tuntuu että hermo menee ihan näissä pienemmissäkin. Anoppi varovasti tiedusteli, että mites tää imetyksen jatkaminen. Sanoin, että lähden ajamaan tuotantoa alas ensi neuvolan jälkeen, kerta en vaan enää pystyjaksakestä. Anoppi piti hyvänä ratkaisuna, kun tää tilanne on jatkuvasti ollut aika hankala, ellei erityisen paha.

Kyllä tässä tulee kuitenkin se suositeltu kuusi kuukautta imetettyä, siitä kuusi viikkoa osaimetyksellä, ja kaksi kuukautta imetystä kiinteiden kanssa. Kuten Pulu toteaisi: "oeoeoeoeoe."