Löysin eilen Pulun vauvakirjan. Ihan kuulkaa iskemätön on, kuuluu kiva natina selkämyksestä kun sivuja kääntelee. Oeoeoe.

Kyseinen opushan siis hävisi muuton yhteydessä. Mutta kiva kun löytyi edes tässä vaiheessa. Nyt voinkin parturoida lapseltani hiustupsun talteen, niin että näkyy se kolo sitten ihanasti 1-vuotiskuvissa. Onneksi on edes tätä blogia tullut kirjoiteltua, ja täältä voikin kätevästi tarkistaa, että milloin suurin piirtein se ensimmäinen hammas ilmaantui tai koskako oli ekat bileet, ketkä kävivät laitoksella tarkastamassa uuden tulokkaan ja mitäs kaikkea ristiäislahjaksi saatiin. Mutta toisaalta mulla on kuitenkin kuukausi (1) aikaa valmistella se siihen kuntoon, että voipi näytellä synttäreillä. Ei kerrota kellekään, eihän. Mulla on monta eriväristä kuulakärkikynää ja vaihtelevan sotkuinen käsiala täydellisen hämäyksen aikaansaamiseksi.

Tässä päikkäripaikkahakemusta tuhertaessa ehdinkin jo miettiä, että no olenpas kuitenkin aika hyvä äiti, kun muistan jopa lapseni sosiaaliturvatunnuksen, vaikka ei ole tällä hetkellä ihan täyttä varmuutta siitä, missä skidin Kela-kortti on. Miehen sos.tn:sta en sitten muistakaan, joten siihen jäi senkin hakemuksen käsittely tässä päässä suoritusporrasta. No, onhan tässä vaikka kuinka monta päivää aikaa. (3). Eikä sitä Kela-korttia tarvi sitäpaitsi lähettää hakemuksen mukana.

Tulevaa synttäriä silmällä pitäen pitäisi myös hankkia lapselle neuvola-aika. Kaikkien muiden muotitietoisten äitien tavoin muksun juhlakledjut ovat tietysti olleet jo valmiina viikkokausia, paita laitetaan ja housut. Ja se on sit siinä.

Muissa muisteloissa. Tulipa taas tänään mieleeni, että raskaudessa oli sentään se yksi (1) hyväkin puoli. Ei menkkoja. Taidanpa lähtä skidin kanssa vähän auringonpaisteessa pyörähtämään. Vaunuja työnnellessä on sentään se hyvä puoli, että näyttää suht normaalilta, vaikka könöttäiskin pikkuisen etukenossa. Paitsi ehkä alamäen suuntaan.