Olen kokenut viime aikoina vähän muutospaineita. Ihan mahasta riippumattomia, jopa.

PItäisi muuttaa Pulu pienestä makuuhuoneesta isoon, jossa pikkuveli mahtuu (oletettavasti) köllimään lattialla samalla kun Pulu leikkii lattialla. Lisäksi Pulun tarhatädit vaihtuivat, vaikka tarha pysyi samana. Ja tänään kuulin, että Pulun tarharyhmä vaihtuu ensi kuussa. No ei se mitään, sillä isyysloman jälkeen parhaassa tapauksessa myös Pulun tarha vaihtuu talvella sellaiseen, jonne hän jaksaa kävellä itse lumihangissakin, jos on pakko. (Meikäläinen ei nimittäin tilavuusteknisistä syistä pysty painimaan sisarusrattaiden kanssa kynnysten ja tienkanttien yli välttämättä kesälläkään. Useampaa merkkiä kokeilin.)

Ainiin, ja sit tulee se Tirppa, joka vie kaiken äidin ajan ja sylin, mutta josta ei ole vielä leikkikaveriksi.

Näistä kaikista pikkumiehelle tosi isoista muutoksista olen pitänyt vähän huolta. Että miten mun pieni pärjää tässä hullunmyllyssä. Lupasin pojalle autoratamaton lahjuksena, mutta jotenkin se ei tunnu ihan riittävältä.

Ja sit tänään törmäsin äiti-ihmisten sisustusblogeihin. Joissa lasten- ja muiden huoneiden sisustus vaihtuu jos ei nyt kuukausittain, niin kvartaaleittain. Ei tietysti ole vielä tietoa niiden pienokaisten tulevista mielenterveyskuluista, mutta ihanhan nuo nauravaisilta näyttivät. Yksi kuva tietysti valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Ehkäpä Pulu kuitenkin selviää paremmin, jos en itse vedä ylihuolella päivät pääksytysten.

Tarhan uudet tädit eivät ole ainakaan aiheuttaneet toistaiseksi mitään järkytystä. Pisupyykkiä on kyllä tullut useampaan otteeseen kotiinviemisiksi. Pitää vissiin opettaa lapsi huutamaan kovempaa.