Olin jo jäädä kotiin aamulla kun ei hotsittanut. Ja kaapin lukkokin oli hukassa. Mutkun yritin perua koko vauvajumppakeissiä, niin peruutusaika oli mennyt umpeen, ja systeemi uhkaili mua varauksenestolla. Joten oli pakko mennä.

Ja kylläpäs vaan oli hienoa, että tuli lähdettyä. Kanssaäidit olivat kivoja, ja kanssavauvat söpöjä. Pulukin melkein uskalsi hengailla koko tunnin. Puolessa välissä nälkä alkoi kuitenkin kalvaa, ja siinä samalla muutkin ipanat alkoivat laukeilla. Soon toi 45 min. aika iso promille elämästä, jos on reippaasti alle vuotias.

Mitä tästä opimme? Lempparikirjalijani sanoin, "show some fucking adaptability." Et kyl voi lähteä, vaikkei eniten olisi just sellaiset fiilarit. Tai edes tarvittavat vermeet.

Ensi kerralla laitan kyllä Puluun sapuskaa ennen keikkaa. Ettei taas tarvi hälyttää lastensuojelua paikalle. Mutta hävetti kyllä huomattavasti vähemmän kuin alunperin kuvittelin. Kyllä ne muidenkin mukulat osaa.

Niin joo, kyllä se Pulukin on päivän jumpat suorittanut. Hän nousi isin raportin mukaan ekaa kertaa omin avuin pystyyn ja seisomaan tukea vasten. Itse tietysti vedin hirsiä siinä vaiheessa.