Piti tämä kirjoittaa noin puolitoista vuotta synnytyksestä, mutta kyl te marraskuun tiedätte. Mitä jäi jälkeen raskaudesta (siis ihanan lapsikullan lisäksi)?

1. Ekat harmaat. Yksi valkoinen kulmakarva ja pari haituvaa päälaella. Ne hemmetti vie jäivät sinne keikkumaan vaikka raskausharja tipahti veks jo ajat sitten. Ylipäänsä tukka hapertui. Reilua?

2. Järkyttävä määrä raskausarpia. Siis säärissä saakka. Arvet ovat vaalentuneet, mutta iho näyttää silti hämähäkinseitiltä torsosta alaspäin ja nilkoista ylöspäin.

3. Kestoturvonneet sormet. Vihkisormusta piti isontaa puoli numeroa. Onneksi on titaaninen, niin meni ihan vaan venyttämällä.

4. Mahakko. Vatsani on ilmeisen pysyvästi jakaantunut ylämahaan, keskusmahaan ja alaroikkoon. Jos sitä ei vuoden vatsatreenillä ole pystynyt palauttamaan, niin eiköhän se ole tuhoutunut pysyvästi.

5. Univaje. Alkoi raskausaikana, ei olla vielä saatu nollattua. Päin vastoin, lisää vaan tuntuu tulevan jatkuvasti.

6. Elohiiri. Oikeassa silmässäni hyppää päivittäin elohiiri useampaan otteeseen. Ehkä jotain tekemistä edellisen kohdan kanssa.

7. Vartalon muoto. Päärynästä omenaksi vain yhdellä lapsella.

8. Hormonit. Ne vaan laukkaavat edelleen jossain omilla vuoristoradoillaan täysin riippumatta siitä miltä musta tuntuu.

9. Silmäpussit. Laahaavat polvissa.

Mikä on palautunut?

1. Kengän koko. Kengät saa Suomessa ostaa jälleen lastenosastolta. Jee. 

2. Ruokahalu. Enää ei tarvitse syödä vuorokauden ympäri, eikä pieni tai suurempikaan nälkäisyys tunnu missään.

3. Paino ja rasvaprosentti, molemmat tasan siinä missä olivat ennen raskautta.

4. Kuukautiset. Nyt jo kahdesti peräkkäin tasan samalla kierron pituudella kuin ennen raskautumista.

5. Vaatteiden koko. XS:ssä mennään taas, 32-numeron housut mahtuvat jälleen (ja niitä kehtaa jopa pitää).

Summa summarum, biksuja ei tartte enää pitää, mutta vaatteet päällä näytän vain 10 vuotta vanhemmalta omalta itseltäni. Fyysisesti olen varmaan jopa paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta, koska meidän perheessä lastenhoitovelvollisuuksista voi luistaa hyväksyttävästi liikuntaharrastusten parissa.

Univajeesta huolimatta olen onnellisempi kuin koskaan aiemmin elämässäni. Epäilen silti, että univajeen korjautuminen onnellistaisi lisää. Mutta ilman untakin menee ihan riittävän hyvin useimpina päivinä (öistä en puhu mitään). 

Ihan ensiksi haluaisin kiittää Pulua ja miestäni, jotka ovat yhteistoiminnallisesti järjestäneet sekä haasteita että omaa aikaa. Ja seuraavaksi haluaisin huomauttaa seuraavan vuoden mallille, että sopisi alkaa katsella kalenteria sillä silmällä. Ensi vuosi alkaa nimittäin ihan just ja mulla olisi henkisen kasvuni kohdalla juuri nyt riittävästi aikaa uusille haasteille, esimerkiksi yhdelle (max. 1 kpl, kiitos) uudelle tirpalle. Ja sitäpaitsi mulla paljon löysää mahanahkaa uusiokäytettäväksi, joten uusi haudontaurakka tuskin saisi mainittavaa lisävahinkoa aikaan. Tervetuloa kasvamaan yhdessä, kiitos ja nähtäiskö pian!

(Näin muuten tänään maailman suloisimman 2 vko 1 pv ikäisen typykän. Ei tietysti mitään tekemistä tämän postauksen kanssa...)