Vellittely jatkuu edelleen. Aamulla tosin miehen kanssa mietittiin, että syyllistytäänkö mieluummin Pulun pitämiseen nälässä vai vatsanväänteissä.

Keskiyön paremmalla puolella kävi nimittäin ilmi, että desi velliä päivässä saattoi olla pikkuisen hurja noin toisen vellittelypäivän annokseksi. Kasista puoleen yöhön ipana nukkui oikein makeasti ja siitä eteenpäin sitten ajoittain vääntelehtien, potkiskellen ja rutkuen. En ole tosin ihan varma vaivasiko maha enemmän äitiä kuin lasta, koska toinen meistä nukkui läpi koko yön niin kauan kuin tissi hengasi naaman välittömässä läheisyydessä ja toinen puolestaan heräili alvariinsa joko äänimerkkeihin tai jalkaviittelöinteihin. Paitsi tietysti milloin ensinmainittu toinen söi unissaan.

Mies jäi onneksi reippaassa flunssassa kotiin ja otti tukkonenänukkumakyvyttömänä vetovastuun lapsesta aamupäiväksi, niin että sain nukkua yhden reippaan unipätkän ilman Pulumallin yhden miehen humppabändin säestystä. Näin oikein unta. Unessa olin ostanut kaksi murukahvipurkkia (reilun kaupan tietty), ja olin laittamassa kahvia kun toisesta purkista paljastui hiiltä. Olin tosi vihainen, koska olin kauhean väsynyt ja oli kuitenkin pakko pysytellä hereillä hoitamassa lasta. Onneksi oli kuitenkin se toinen purkki. Josta löytyi tuntemattomat avaimet, sarjakuvalehti seiskytluvulta ja pennejä markka-ajalta. Heräsin siihen, että olin ihan supervihainen siitä, miten kahviyhtiö voi pettää mut tällain. Että pitääkin valita juoko kahvia, jossa on ties mitä bakteerioita tai nukahtaako seisaalleen.

Ja mähän en siis elävässä elämässä juo kahvia edes äärimmäisessä hädässä. Että olikohan tää nyt enneuni siitä, miten äitiys muuttaa ihmistä noin niinkus ihmisenä? Yrittäkääpä vaan. Viekää vaikka jokapäiväinen suihkuhetkeni, mutta kahvinjuojaa ei meikäläisestä tule. Ei. Vaikka kuinka laitettaisiin urkumusiikilla. Syötetään sitten Pululle vaikka vähän vähemmän sitä vellinkiä.