Kävimme tänään tiputtamassa toverin nimi-ilmoituksen maistraattiin. Eikä ollut ees kuin vasta tokavika päivä, jolloin sen sai vielä laillisesti viedä. Pulu huikkasi mennessä niin räväkät moikat, että virastotäti suorastaan viipotti luukulle lappua vastaanottamaan. Sitten tarkistettiin, että nimi on jokseenkin laillinen ja että se on asiaankuuluvasti allekirjoitettu. Ja sillä selvä. Nyt ei voi enää noin vaan vaihtaa nimeä Gandalf-Pepsodentiksi, vaikka kuinka alkaisi kaduttaa.

Tarkoitus oli myös shoppailla koko pojan aamupäiväuniaika. Nerokas suunnitelma, paitsi toveria ei siis nukuttanut olleskaan. Ei siis lainkaan. Ei edes silloin kun silmät pysyivät auki ainoastaan karmaisevan metelin avulla.

Silti esimerkiksi keittiön tuoleja löydettiin kierrätyskeskuksesta remontissa tuhoutuneiden tilalle. Tai siis, mikä nyt on tuhoutunutta ja mikä on vaan liian jännittävää sivistyneeseen ruokailuun: keittiöstä voidaan hyvinkin siirtää pari liian huteraksi äitynyttä tuolia partsille.

Poika sai paluumatkalla vielä lierihatun ja uusia tutteja, äiti puolestaan imetyskelpoisen paidan. Poika protestoi äänekkäästi tällaista shoppailumeininkiä joka ainoassa kaupassa ja nukkui välimatkat. Paitsi silloin kun tuli nälkä. Oon nyt julki-imettänyt kävellessäni Lönnrotinkadulta Stockalle ja siinä välissä istuen Ruttopuistossa. Salaa oon imettänyt pukukopissa. 

Housutkin olisin tarvinnut, ja kesäkengät. Yllättäen en kuitenkaan ruvennut testailemaan yliväsyneen maitomekastimen kanssa. Oottelen miehen kesäloman alkuun. Ja hei, ehkäpä vaikka ihmesalamalaihdun tässä välissä, enkä tarvii uusia housuja. Tai kenkiä, jos laihdun päkiöistä kans.