Käytiin pikkusankarin kanssa molemmat jälkitarkastuksessa. Ainoastaan äiskä sai todistuksen, jonka tiimoilta pitää olla yhteydessä Kelaan. Ah, Kela <3.

Skidillä oli refleksit ihan siinä kunnossa kuin saiskin olla. Jäntevyydestä tuli kehuja. Ja kantavasta äänestä. Ei ollut kuulkaa eniten helppoa hengailla yksin sitä kolmea minuuttia kun äitiä tutkittiin.

Äidinkin puolella oli kaikki ihan kunnossa. Kohtu on supistunut hyvin ja haava siisti. Vatsanpeitteiden eheytymiseen menee kuulemma puolesta vuodesta vuoteen, mutta vatsalihakset olivat jo kuroutuneet siinä määrin kasaan, että liikunnan ja muun reuhtomisen saa aloitella heti, kunhan aloittelee rauhassa, ja nostellessa lisää painoa pikkuhiljaa. Erityisesti lantionpohjalihasharjoituksiin kannustettiin. Tulkitsen tän nyt niin, että kärtsälenkkejä alkuun, juoksua jos huvittaa ja erinäisiä lihasharjoituksia kun muistaa. Ja mies saa hoitaa tän muuton loputkin laatikkosäädöt, pitäydyn ainoastaan sisällönjärjestelyssä. Ja nurkkien nuohoamisessa, tietty.

Koska neuvola on ihan korttelin päässä, mentiin kävellen ja vauva kärtsien kantopussissa. Kymmenen minuutin paluumatkan aikana alkoi pienelle uni maittaa siihen malliin, että jatkettiin kotipihalta ihan vaunujen kaa satunnaiseen suuntaan uudessa naapurustossa ekan kunnon kärtsälenkin merkeissä. Kyllä oli kuulkaa hienoa, puistoja ja kaikkea vehreää. Huomenna uudestaan, kotiseutuseikkailu on hauskaa.