Pulu on nyt 1 v 9 kk (melkein), eikä edelleenkään nukkunut kuin neljä (4) kokonaista yötä. Kaksi (2) kesällä, kaksi (2) ennen joulua. Alankin pitää itseäni pikku hiljaa jonkin sorttisena vauvojen pikkulasten uniongelmien asiantuntijana. Yhtään lopullista ratkaisua ei toki ole vielä tullut vastaan kirjoissa, leikkiksellä tai internetissä. Luin kuitenkin vihdoin oikein hyvän kirjan aiheesta.

Anna Keski-Rahkosen ja Minna Nalbantoglun Unihiekkaa etsimässä: Ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin (Duodecim 2011) tarjoaa nimensä mukaisesti erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja alle viisivuotiaiden lasten rikkonaisiin öihin. Parasta on kuitenkin kirjoittajien empaattisen asiantunteva asenne: he ovat itse kokeneet, millaista elämä yöheräilevien lasten kanssa on. Esipuheessa mainitaan muun muassa, että unenriisto on kidutuskeino, eikä lapsen yöheräilystä aiheutuneita rikkonaisia öitä ole korjattu kuntoon, ennen kuin kaikki perheenjäsenet saavat nukkua yönsä riittävän hyvin. Sekä unettomuuden aiheuttaman kärsimyksen myöntäminen että kokonaisvaltaisen ratkaisun etsiminen ovat molemmat tuoreita ja ilahduttavia lähtökohtia kaikille meille, joille yleensä pakkosyötetään jotain yhtä, lopullista ratkaisua, joka toimii satavarmasti lapselle kuin lapselle.

Rahkosen ja Nalbantoglun kirja lupaa ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin, mutta käsittelee myös aikuisen unta yhdessä osiossa. Ei ole nimittäin täysin epätavallista, että yövalvominen heittää myös vanhemman unen sekaisin (siis oho, kuka olisi taas uskonut...). Tässä osiossa ei tuomita edes nukahduslääkkeitä, mutta esitellään yleisimpiä unta edesauttavia käytösmalleja kuitenkin lääkkeitä laajemmin. Tämä on erittäin fiksu veto kirjailijoilta, sillä yleensä unikouluja esittelevät tekstit kertovat kyllä, ettei unikoulua kande vetää itse väsyneenä, mutta harvemmin niissä otetaan kantaa siihen, miten vanhempi pääsisi väsymyksestään, jotta sen unikoulun voisi vetää.

Lisäksi kirjan lopusta löytyy kätevä taulukko, jossa esitetään yleisimmät uniongelmat ikävaiheen mukaan, sekä tiivistelmät eri unikoulumenetelmistä. Erittäin väsynyt vanhempi voikin aloittaa kirjan lukemisen lopusta päästäkseen selville eri unikoulujen pääpiirteistä. Eri unikouluvaihtoehtoja todella on enemmän kuin se neuvoloiden hyvässä mainostama tassutusunikoulu ja kaikkien (KAIKKIEN!) vihaama huudatusunikoulu.

Unihiekkaa etsimässä päästää kuitenkin jopa huudatusunikoulun kannattajat pannasta: parempi uni on hyväksi aikuisen psyykelle, lapsen kehitykselle ja vieläpä vanhemman ja lapsen väliselle suhteelle. Kunhan lapsi on terve, eikä lähitulevaisuudessa ole tietoa elämänmuutoksista tai reissuista, unikoulu voidaan aloittaa metodilla, jonka vanhemmat arvioivat soveltuvan sekä itselleen että lapselleen parhaiten. Yksi unikoulutus ei välttämättä riitä, sillä lapsen kasvaessa tilanteet muuttuvat, eikä sama unikoulutusmenetelmä välttämättä toimi seuraavalla kerralla. Sama käytännöllinen linja säilyy läpi kirjan: jos perhe on sopeutunut rikkonaisiin öihin, toisen tai molempien vanhempien nukkumiseen lapsen kanssa perhepedissä tai samassa huoneessa, ei lapsen ole mikään pakko oppia nukkumaan öisin. Ainoa kirjoittajien vaatimus lukijalle on, että vanhemmat keskustelevat keskenään ja vetävät yhtä köyttä iltarutiineissa ja nukkumajärjestelyissä.

Kuten useimmissa lastenkasvatusoppaissa, myös Unihiekkaa etsimässä tarjoaa runsaasti tapausesimerkkejä, joissa vanhemmat puhuvat oman perheensä tilanteesta. Keski-Rahkosen ja Nalbantoglun linjana on neutraalius: puheenvuoroissa ei pyydetä apua tai ylistetä kirjoittajia, vaan ne ovat miellyttäviä ja rehellisen tuntuisia lausuntoja. Sama keveys sävyttää tätä uniopasta muutenkin: kirjassa ei julisteta mitään, tyyli on asiallisen asiantunteva.

Olisipa tämä kirja ollut tarjolla jo siinä vaiheessa kun ensi kerran kahlasin läpi internettiä ja Anna Wahlgrenin Lapsikirjaa. Olisin säästynyt paljolta hampaidenkiristelyltä ja asiattomalta itsesyyllistykseltä.

Tällä hetkellä meillä heräillään edelleen pari kertaa öisin, mutta suhteellisen siedettävästi. Jaamme yövastuut keskenämme työtilanteen mukaan suurin piirtein joka toinen yö sulle, joka toinen yö mulle -periaatteella. Pulun herätessä aamuyöstä toinen meistä menee nukkumaan loppuyöksi sohvalle Pulun huoneeseen. Itse vedän usein nukahtamislääkkeen omana vapaayönäni iltakasin pintaan, jotta nukahdan nopeasti, enkä herää kesken unien. Tilannetta katsotaan uudelleen muutaman viikon välein ja mietitään tarvitaanko tai jaksetaanko uutta unikoulua.

Toistaiseksi mikään unikoulu ei ole toiminut, sillä Pulu kyllä nukahtaa iltaisin alle vartissa. Yöllä saattaa mennä neljänkin tunnin valvomiseksi, vaikka elämässä ei ole ollut mitään rutiineista poikkeavaa, lapsi on terve, eivätkä päiväunetkaan kestä enimmilläänkään kuin puolitoista tuntia. Sentään täydellisen rikkinäiset yöt tunnin välein tapahtuvine herätyksineen ovat onneksi vähentyneet lähes olemattomiin ja enää meillä heräillään kerran tai korkeintaan kolme kertaa yössä.