Käytiin taas neuvolassa. Olin odotushuoneessa ihan paineessa, kun mietin että yhyy mun pientä poikaa pistetään. Oon niin paskamutsi taas.

Mutta asiaan. Statistiikkaa: 62,5 cm ja 5290g, silinteri 42,5 cm. Eli päätä on kasvateltu muun kustannuksella. Pientä morotusta ja kävelyheijastetta löytyi vielä. Rotavirusrokote syötiin jälleen erinomaisella ruokahalulla. Sen sijaan pistäminen ei ollut olleskaan niin kivaa, mutta ei se hetkauttanut olleskaan niin paljon kuin vaikka tavanomainen nälkä. Paitsi mutsia, joka ei voinut katsoa kun pistettiin.

Jännä homma miten toi oman lapsen rokottaminen pistää jännittämään ja surkuttamaan, vaikka mua ei itseäni mitkään rokotukset tai verenimennät ollenkaan häiritse. Tää on varmaan jostain kaupunkilegendoista ja televiissiosta opittu refleksi, josta olisi hyvä päästä eroon pian. Harjoitusta tuleekin sitten heti ensi kerralla, kun on luvassa pneumokokkirokote. Me ei sitä vielä saada osana kansallista rokoteohjelmaa, mutta ostetaan itse. Kun on kuitenkin todennäköistä, että Pulu menee tarhaan hoitoon, ja olen antanut itseni ymmärtää, että sielläpä ne pneukkarit laittavat lapsia ketoon ihan päivät pääksytysten. On tullut toki parikin kutsua FinIP-rokotetutkimukseen, jossa 2/3 skideistä saa pneukkarin ja loput hepatiittirokotteen, mutta ei lähdetä arpomaan lapsemme korvilla ja keuhkoilla. Ja mikä tärkeintä, omilla hermoilla. Siis eihän rokotteen antama suoja ole välttis sataprosenttinen (eli osa rokotetuista lapsistakin sairastuu), mutta veikkaan ettei toi hepa ainakaan pure pneukkuihin. Ja vaikkei itselläni enää nää korvatulehdukset satu ihmeemmin, niin lapsena kyllä sattui niin, että sen tuskan muistaa edelleen.

Ja eikun mökkeilemään. Apteekin kautta tosin. Täytyy varmistaa ettei rokotuksesta nouse kuume hankkimalla parasetamolsuppoja matkaan.