Lapsi heräsi tyytyväisenä aamuviideltä, ja potkiskeli siinä sivussa siihen sivuun sammahtaneen äidin hereille. Vietimme siinä varsin pittoreskia aamuhetkeä, lapsi jokellellen ja piereskellen ja äiti silmät puolitangossa niistäen ja nenää (omaa) kaivaen. Kunnes... 

Sängyn reunan yli mönkii (tähän tunnelmamusiikkia Tappajahaista) pikkuötökän tarmolla jättimäinen musta koppakuoriainen. Kuka pelastaa lapsen?

No äiti! Spädäng! Ka-Boom! Ensiällistyspällistyksestään lehmän nopeudella selvittyään äiti kaappaa sontiaisen juurilimoittamaansa nenäliinaan ja sinkoaa sängyltä vuodesohvalla kuorsaavan isän pään yli parveketta kohden. Hän taistelee oven auki. Hän heittää räkäansan komeassa kaaressa parisenkymmenen sentin päähän betonille. Hän raottaa räkäansaa sen verran että voi havaita sittiäisen olevan epäilyttävän innostunut aivolimoistaan. Hän luikkii kuorsaavan puolisonsa yli takaisin jokeltelevan jälkikasvunsa luo.

Nähtäväksi jää, oliko kyseessä tyttö- vai poikakoppis, ja jos oli tyttö, tekikö se mahdollisesti jälkikasvua meidän parisänkyyn. Jatkoa toivottavasti ei seuraa, mutta jos seuraa, niin vain tällä sankariäitikanavalla, vain tähän sankariäitiaikaan.