Omapelottelu ei tosin haise, mutta vie yöunet. Huhhuh.

Kävin nimittäin eilen hippasen ylikierroksilla Puluhuolen takia ja nukahtaminen oli vaikeaa. Puolenyön syötön paikkeilla olin jo aika väsynyt, ja yhden maissa uskalsin nostaa Pulun rinnalta omaan sänkyynsä. Olin juuri nukahtamassa, kun... Rohina lakkasi. Siis yhtäkkiä, kuin seinään, kuin veitsellä leikaten, tosta noin vaan. En oo varmaan ikinä hypännyt sängystä niin nopsaan, en edes silloin lukion tokalla hiihtolomalla, kun heräsin aamuviideltä naapuritalossa alkaneen tulipalon räiskyntään. (Autot ei muuten tosielämässä räjähtele yhtä cinemaattisesti ja äänekkäästi kuin leffoissa. Tai ainakaan nää autot ei räjähdelleet, lähinnä lussahtelivat)

Pulu onneksi hengitti vielä, ilmeisesti jotenkin ovelasti kurkkulimoja väistellen tai jotain. Mutta valitettavasti tämä huomio ei järin helpottanut omaa nukahtamistani, vaikka oli kerrankin oikein koko parisänky käytössä. Valvoin sit vahingossa aamukolmen syöttöön Pulun hengitystä tarkkaillen, ja siitä sujuvasti aamuviiteen Pulua kanniskellen, kunnes hän taas nukahti. Seuraavan kerran tulin tajuihini kasilta. Ja nukahdettiin molemmat uudelleen puoli kympiltä.

Näin oikein untakin taas. Kyl vaan, painajaisia suoraan liskoaivosta tähän päivään modernisoituna. Pulu oli nimittäin oppinut ryömimään ja sängylle oli jäänyt Betadinepullo. Pulu huitaisi Betadinet huiviin. Voitte arvata, oliko koneessa virus, ettei päässyt hankkimaan myrkytyskeskuksen numeroa, kännyn laturi hukassa, ja sitten kun se löytyi, terveysaseman täti keskittyi haukkumaan paskamutsia ja uhkailemaan lastensuojelulla. 112:n vastaus ennen luurin lyömistä korvaan oli, että "Soittakaa myrkytyskeskukseen, ei kuulu meille." Ja lapsi katsoo surkeana kellertävillä silmillään ja sanoo "Paha olo, auta äiti". (Arvatkaa muuten, hankitaanko meille ikinä Betadinea, ennen kuin lapsi on oppinut olemaan juomatta.)

Et siihen sit heräsin. Ja aloin kuumeisesti miettimään, onko normaalii, jos lapsi nukkuu yli kaksi tuntia. On se vissiin joskus aiemminkin, ei vaan lähipäivinä tai öinä. Kun se heräili, mietin, että onko normaalii, kun herääminen menee välinukahtelujen kautta. Taitaa sekin olla, vaikkei meillä ole yleensä tapana. Onneksi jo ylihuomenna on viikonloppu ja voin laittaa miehen vahtimaan lapsen hengissäsäilymistä. Mitenköhän ihmiset selviävät hengissä ja järjissään mukuloidensa korvatulehduskierteistä ja vielä vakavemmista sairauksista, kun mulle tuottaa vaikeuksia nää yleiset normivauvantaudit kerran vuosikolmanneksessa?