Pienellä on joku silmätulehdus. Se heräsi yösyötölle, ja toinen silmä oli niin turvoksissa ja rähminyt umpeen, että se ei saanut sitä enää auki lainkaan ennen kuin silmä huuhdeltiin keittosuolalla useaan otteeseen. Soitettiin päivystykseen, mutta koska lapsi ei ole erityisen kuumeinen niin saatiin ohjeeksi jatkaa huuhtelulinjalla aamuun ja tulla kasilta näytille.

Vielä neljä tuntia pitäisi jaksaa hajoamatta ihan täysin. Justiinsa tultiin vasta laitokselta kotiin, ja nyt me ollaan jo mokattu niin pahasti, että pieni on kipeä. Mies nukkuu pienen kanssa saman peiton alla, että pysyy lämpimänä. Ja minä käyn läpi vakuutusasiakirjoja itku silmässä, koska en pysty mihinkään muuhunkaan, saati sitten nukkumaan. Tunnin välein ajattelin huuhdella silmän, että saadaan pidettyä bakteerit jotenkin aisoissa. Tai jos ne parhaassa tapauksessa vaikka lakkaisivat olemasta.

Ei olisi kyllä tämänsorttista jännitystä elämään kaivattu. Olisin ollut ihan tyytyväinen siihen uuteen normaaliin, jonka mukaan jännitetään, koska vauva herää syömään. Että ehtiikö vielä syömään lautasen tyhjäksi tai käymään vessassa. Mutta kun nyt kerran on pakko, niin hoidetaan tämäkin setti kotiin.