Pulu löysi tänään ekan ihastuksensa. Ihan perinteisesti meni, kuntosalilta löytyi hän. 2-v. Alma, joka tuli vauvajumpan aikana jutskaamaan kyllästyneelle ja aamuväsykille Pululle, jota oli kohdannut Suuri Vääryys. Hänet oli nimittäin istutettu lattialle, kun äiti ei enää jaksanut bicata kymppäkiloinen poika sylissä. Alma halusi katsoa Pulun kirjaa. Ja tarjosi tilalle muumirusinarasiaa.

Onneksi me ollaan kotona harjoiteltu tätä ojentelujuttua, ja Pulu ymmärsi oitis mistä oli kyse. Ja rasiakin kiinnosti. Siinä ne sitten pööpöttivät keskenään kun mutsit hikoilivat ja läähättivät (eivät keskenään, ihan omilla jumppamatoillaan). Alma kyllästyi kirjan luettuaan ja lähti hakeutumaan villimpiin seikkailuihin. Ja Pulu konttasi perässä. Alma pysähtyi. Pulu pysähtyi. Alma istui. Pulu istui. Ja tuijotti haltioituneena.

Joku toinen tyttö yritti tehdä tuttavuutta, mutta ei vaan kelvannut. Tyttö jopa nappasi Pulun tutin, mutta Pulu ei välittänyt. Kun kerran Alma hengaili siinä vastapäätä. Ja osasi tehdä kaikkia juttuja. Ja jutella ja kävellä. Ooooh. 

Kotona Pulu sitten sippasikin välittömästi, mutta nää on nää suuret tunteet tosi suuria noin pienelle pojalle. Ja heti herättyä oli paikalla Pulun lempparitäti, jonka kanssa Pulu jatkoi ojenteluharjoituksia ankarasti. Yhteistoiminnan perusajatus taisi kirkastua pojalle tänään.