Pulu on lakannut ryömimästä. Liian hidasta, liian kiire. Joten nykyään mennään kontaten joka paikkaan, koko ajan.

Paitsi silloin, kun paskamutsi rajoittaa toisen elämää ja seikkailuja. Pulu halusi vaan selvittää, että tuleeko se verho sieltä alas pienellä tai tarmokkaalla nykäisyllä. Ja mites noi johdot hei, ovatko kuinka tiukasti kiinni. Entäs nää jouluvalot, riittääkö nippusiteissä kitka pidempään kuin johdossa venyvys, kun niissä roikkuu yksi kymmenkiloinen (1 x 10kg). Jnejnejne, eteisen peilin rummuttamisesta kirjahyllyn tyhjentämiseen ja astianpesukoneen pesuainekotelon luukun kiskomiseen. Ja sitäpaitsi kaikki keittiön tai eteisen lattialta löytyvä on ruokaa. Siis miks se olis siellä, jos se ei olis ruokaa? Haloo?

Puolen päivän aikaan olin jo ihan poikki. Lapsi sen sijaan mennä porskutti iloisesti jonnekin. Ajattelin, että laitan kupin teetä. Ja ehkä suklaakeksin huiviin. Vettä ei kuitenkaan saatu ulos keittimestä ennen kuin makuuuhuoneesta kuului kolinaa. Ja välittömästi siihen perään vikailmoitus. Tyyliin, "Äitiiiiiii, maailma saaaaaattuuuuuu, pelastaaaa!"

Pulu oppi tänään aukomaan vaatekaappien ovia. Kyllä. Ja seuraavaksi vetämään päälleen isin urheiluvermeitä. Toki meidä lapsi aloita mistään pienestä, kuten esim. sukista. Ei. Vaan pitää aloittaa 45-numeroisista laskettelubuutseista. Niin että pikkuotsassa on nyt isin kengän jälki.

Parin tunnin päikkäreiden jälkeen meno jatkui samaan malliin. Kunhan mies tulee kaupasta, tieni käy sänkyyn jääkaapin ja mikron kautta. Sit ei kuin odotellaan nenä innosta tutisten, että hiekkis paljastuu puolen metrin kinoksen alta. Syököön lapsi vaikka litratolkulla hiekkaa, kunhan käyttää ulkona kaiken tutkimus-, veto-, työntö-, kiskomis-, nykimis-, rummutus- ja lätkytysenergiansa. Täällä sisällä voidaan sitten vaikka lukea kirjaa ja keskustella sivistyneesti Pupun ja karitsan suhteellisesta kiiihtyvyysvoimasta noin teoreettisella tasolla. Kun ei oo toi ensimmäinenkään remppa vielä ihan valmis.