Lukaisinpas taas hätäpäissäni neuvolasta saatuja ohjeita. Tällä kertaa teemana ruoka. Ja olin nauraa itseni kuoliaaksi.

Siis niihin ohjeisiin on joku hyväntahtoinen, mutta täysin mielikuvitukseton henkilö kirjoittanut (luultavasti vielä vakavalla naamalla), että "lapsi siirtyy syömään perheen ruokia". Eka spontaani ajatukseni oli, että ei kai sentään. Ei lapselle nyt sellaista roskaa voi syöttää, sehän kuolee keripukkiin. Ja tulin siinä vaivihkaa sivussa pohtineeksi, että itse asiassa, munhan pitäisi syödä enemmän niin kuin lapsi, jotta mä en kuolisi keripukkiin.

Ja välittömästi sen jälkeen aloin pohtia keittiöremppaa. Koska selvästikin aion viettää siellä lähitulevaisuudessa huomattavia aikoja kokaten. Eikä edes pähkinäkuorisella Tangentilla saa aikaan kuohkeaa perunamuusia.

No mutta asiaan. Että oiskohan hyvä aika elämässä opetella laittamaan lämmintä ruokaa päivittäin? Siis jotain, jossa on enemmän komponentteja kuin juusto ja leipä. Ja nimenomaan keskellä päivää. Ei varmaan mihinkään muusikurmeeseen tarvii ensimmäiseksi ryhtyä, kunhan saisi aikaan vaikka perunoita ja jotain. Salaatti lasketaan kans.

Huhhuh. Hikeen laittaa tämä ajatus. Kokkaaminenhan vaatii tyyliin huomiota ja aikaa ja ajoitustoimenpiteitä ja kaikkea. Raskausaikana tää onnistui, koska ruoka kiinnosti. Mutta nyt ollaan enemmän normimeiningillä liikkeellä, ja sapuskointi tulee mieleen päivittäisellä to do-listalla jossain kolmenkymmenen kärjen ulkopuolella. Paitsi salipäivinä, jolloin on rehellisesti nälkä salin jälkeen. Eli iltaysiltä. Oeoeoe.

Lapsen takia mitä vaan, vai miten sen nyt meni?