Imetyksen harjoittelu lähti synnärillä käyntiin melkein yhtä jouhevasti kuin lapsella imeminen. Toinen meistä on luonnonlahjakkuus tällä alalla, ja se en onneksi ole minä. Koska jos lapsi ei osaisi, niin voisi olla hyvinkin hankalaa pitää sitä hengissä.

Ekana päivänä (tokana synnytyksen jälkeen) opittiin syömään oikeasta tissistä kyljellään maaten. Kylläpä muuten yllätti, miten kovaa ja nopsaan vauva tarraa kiinni. Tokana päivänä sitten harjoiteltiin ahkeraan samaa tekniikkaa toisella puolella. Ja kun tämäkin alkoi kolmantena päivänä sujumaan, neljäntenä syötiin jo vähän oikealta syliasennossa. Syliasennosta on sittemmin tullut ihan eniten lemppari, kunhan vaan äiti oppi riiputtamaan lasta riittävän pystyasennossa (ja sektiohaavamahakivuilta kykeni).

Toistaiseksi kaloreja hankitaan luomutuotannon lisäksi lisämaidosta, mutta tuotantolinjasto pystyy jo vastaamaan suurimpaan osaan kysynnästä. Pääasia kuitenkin, että imu- ja läheisyydentarve tulevat hoidetuksi. Ja sitäpaitsi isi näyttää nauttivan pojan syöttämisestä vähintään yhtä paljon kuin poika isin kaa syöpöttelystä.

Tää pysty napa napaa vasten -asento on kiva muutenkin kuin syömisen kannalta, tuli sapuska pullosta tahi tissistä. Lapsi tykkää nimittäin kakkia syömisen lomassa, ja pystyasennossa kakki irtoaa ilman älytöntä venkoilua. Tää on tärkeää, koska älytön venkoilu puolestaan haittaa huomattavasti tissikontaktia. Ja tissikontaktihäiriöt puolestaan aiheuttavat reipasta meteliä, jumalatonta ähinää ja yleistä turhautumista. Myöskin naaman reipas punoitus kuuluu taudinkuvaan.

Täytyykin ruveta taas harjoittamaan puhumisen sijasta, täällä toiset kärsii nälänhätää, kert edellisestä puolentoista tunnin imuttelusta on jo puolitoista tuntia.