Hesari (HS) uutisoi tänään, että Lapsikirjan kirjoittaja Anna Wahlgren onkin tyttären mielestä ollut paskamutsi, joka hallitsi säännöillä ja jätti lapset toistensa hoteisiin. Kauheeta vai helpottavaa?

No onhan se tosi väärin esiintyä kasvatusguruna, jos onkin elävässä elämässä paskamutsi. Siitä ei pääse mihinkään. Suurella määrällä kasvatusguruja ei edes ole omia lapsia ja silti heillä on jopa omia tv-sarjoja kasvatuksesta (esim. brittiläinen Jo Frost, Supernanny, ei välttis edes halua omia lapsia).

Toisaalta keventää mukavasti omaa äitiyssyyllisyystaakkaa, että ei tätä hommaa osaa edes ne tyypit, jotka kehtaavat asiasta julkaista oikein oppaita. Kun se kirjallinen tuotos on aina vähän fuulaa: elävä elämä ei vaan ikinä vastaa steriilejä, toimitettuja lauseita, joista kirjan tai tv-ohjelman on pakko koostua, jotta se olisi mitenkään ymmärrettävissä. Usein jopa käy niin, että oppaissa esitetään se paras mahdollinen tilanne, johon olisi hyvä pyrkiä, mutta johon kukaan ei ole vielä oikeassa elämässä yltänyt.

Kasvatus-, nukahtamis-, huolto-, raskaus- ja synnytysoppaiden lukeminen onkin ehkä enemmän asennelaji kuin ensikädeltä uskoisi. Että vinkkejä niistä löytää, koska ihmiset kekkailevat erilaisia omissa perheissään toimivia juttuja.

Tämän sortin opaskirjallisuus ei kuitenkaan ole mitään luonnontiedettä, jonka tutkimuskohdetta ohjaavat tunnetut luonnon lait. Harmillista kyllä, jokainen pikku- (ja isompikin) ihminen on niin fyysisesti, psyykkisesti kuin emotionaalisestikin uniikki herkkä lumihiutale, joka leijailee vähän minne sattuu sen mukaan, mistä se tuuli milloinkin puhaltaa. Eikä siinä vielä kaikki! Ne lumihiutaleet vielä muuttuvat jatkuvasti. Pysyäkseen kartalla pitää jatkuvasti kuulostella, että kuis ja missä mennään. Sen lisäksi on vielä testailtava, että mikäs se tänään toimisi tämän asian suhteen.

Esimerkiksi Pulu vihasi (VIHASI!) kananmunaa vielä kuukausi sitten, nyt se on suurinta herkkua. Duplot on ihan tylsiä, palapelit on kivempia. Äiti on ihan ok, mut isi on Paras! Puoli vuotta sitten tää pikkutoveri oli ihan eri ihminen, eri säännöt ja rutiinit toimivat. Ainoa pysyvä piirre näyttää olevan heikko nukkuminen ja sekin vaihtelee yöstä riippuen. Hyviä vinkkejä on löytynyt kirjasta Unihiekkaa etsimässä, mutta nekin ovat toimineet elävässä elämässä vaihtelevalla menestyksellä.

Et sitä minä vaan, että ei kande syyllistyä ihan kauheesti, jos äitiys ei suju neuvolan/kasvatusoppaan/anopin/leikkiksen supermutsin/muun asiantuntijan esittämällä tavalla. Ei ne todennäköisesti suju niiden omatkaan äitiydet kuin parhaimpina päivinä, jos silloinkaan.

http://www.hs.fi/kulttuuri/Kasvatusguru+Anna+Wahlgrenin+tyt%C3%A4r+syytt%C3%A4%C3%A4+%C3%A4iti%C3%A4%C3%A4n+julmuudesta/a1305553261331