Eilen juhlittiin anopin tasapäiviä. Oli hauskat juhlat, mutta kyllä on lapsiperheenä juhliminen vaan reippasti rankempaa kuin mikään muu kokemani bileilymuoto.

Ekana on kaikki ajoitushässäkät. Ennen lähtöä ei tarvi vaan pukea omia vaatteita, laittaa tukkaa ja naamaa, vaan tämä kaikki on tehtävä sen mukaan, koska Pulu herää ja syö. Sitten vaipanvaihto ja vauvan pukeminen pitää ajoittaa sen mukaan, ettei lapsi ehdi sotkea, kakkia tai puklata itseään, koska vaihtojuhlapukua ei ole. Sen jälkeen pakko tarkistaa, että mukana on kaikki leluista safkoihin ja vaihtovaatteista vaippoihin. Anopin lahja meinasi jäädä matkasta, ja kukatkin muistettiin vasta siinä vaiheessa kun lapsi istui jo autossa.

Lapsen iltahoitokamat oli tarkoitus tiputtaa etukäteen hoitopaikkaan, mutta ei ehditty. Siis kuka olisi ikinä arvannut?

Kalaaseissa kävi ilmi, että Pulu on  alkanut vierastamaan. Onneksi ollaan osaa vieraista nähty riittävällä frekvenssillä, niin että muutamat lainasylit kelpasivat ja mekin ehdittiin syödä. Ja Pulun isomummi nyt on sellainen lapsikuiskaaja, että hänen syli kelpaa aina vaikka olisi mikä. Mutta päikkäreille ei lapsiparka siinä pyörityksessä kyennyt rauhoittumaan, vaan sammahti lopen uupuneena kahviaikaan isin syliin.

Ja sitten vietiinkin jo kummitädille hoitoon. Pääsimme lähtemään iltaohjelmalle ihan rauhassa, vähän oli kuulemma tullut myöhemmin ikävä, muttei pahasti. Äidille tuli varmaan enemmän, kun väliajalla soittelin ja taustalta kuului Pulun ruuankutsuhuuto. Takaisin me saatiin pikkutoveri sellaisessa nukustuksen tilassa, ettei hän edes herännyt pukemiseen.

Toisin kuin edellisyö, viime yö meni ihan hyvin. Että pitäskö tässä nyt järjestellä kalaaseja päivittäin? Ihan vaan lapsen parhaaksi.