Eka päivä ikinä kun Pulu meni aamupäikkäreille vasta aamuvälipalan jälkeen! En tiedä onko sillä sitten jotain vaikutusta, että vaihdoin aamupuuron ja välipalasoseen päittäin, niin että meillä ei nyt närpitä aamupuuroa ja hotkita välipalasosetta, vaan hotkitaan aamusose ja hotkitaan välipalapuuro.

Lapsi yritti kyllä laittaa hanttiin parhaansa mukaan, ja nukahtaa välissä, mutta leikitin sillä Godzillaa pahimman väsymyksen ohi. Siis rakentelin puupalikoista torneja minkä kerkesin ja Pulu nauroi ja huitoi minkä ehti. Kun pahin väsykärtty oli ohi, niin postissa kolahti paikalle päivän seuraava huvituselementti, eli mainokset. Ja ei kun lapselle tulppa tutti suuhun liiallisen kuidun- ja musteensaannin estämiseksi ja mainospaperit hollille. Ja katso, kohta olikin ruoka-aika ja sitten mentiin nukkumaan vasta.

Saatoin ehkä itsekin hiukan simahtaa, mutta muissa fiiliksissä tuntuu nyt kyllä D-vitamiinin noste. Talvidepis, ollos kukistettu! Todisteena siitä sain tässä lapsen toisilla päikkäreillä siivottua työpöytäni kaikesta epämääräisestä sisustuskuvagrabistä ja muusta joskus viime keväänä tosi oleellisesta dokumentista. Ja pohdittua, että täyttäiskö ton lasten kotihoidon tuen hakemuksen nyt vai huomenna. Täytän huomenna.

Tänään laitan polkaksi itseni likoon kakunkeittäjänä, sillä mies kävi allekirjoittamassa työsopimuksen ja pääsee vaihtamaan kivempaan työpaikkaan joka on puolet lähempänä kuin entinen ja muutenkin enemmän siihen suuntaan, joka pitää miehen enimmäkseen tyytyväisenä. Koska oon keittänyt kakkua viimeksi yläasteella (ennen Pulun nimiäisiä), tää on paitsi seikkailu mulle, myös järkytys miehelle. Hähä. Oppiipahan olemaan.