Kävin sit hakemassa saikkua itsellenikin. Jäi vähän lorvi päälle, nääs. Ja lääkärikin oli myötämielinen, kun löysi molemminpuoleisen otiitin ja sinusiitin. Et ei ehkä ihan suurin ihme ikinä, jos on vähän hermoa kiristellyt ja väsyttänyt viime viikkoina.

Tää onkin tää saikulla olo lapsen kaa aika lailla jännittävää. Siis normaali-ihminenhän lepää ja parantelee itseään saikulla. Pikkulapsiperheellinen ihminen puolestaan ei - lapsi tarvii vaippaa ja ruokaa ja leikkiä ja ulkoilua ja yöheräilyä, vaikka vanhempi kuinka olisi henkitoreissaan. Kaupassa pitää käydä, ja leikkiksellä hengata, etenkin jos on kaunis ilma, koska kaunista ilmaa ei saa tuhlata.

Toisaalta lapsiperhesaikulla huomaa heti parantumisen oireet. Esimerkiksi korvani paukahtivat auki ehkä ensimmäisen kerran viikkokausiin juurikin leikkiksellä. Metelin määrä oli yhtäkkiseltään lähes sietämätön. 

Sitäpaitsi tää on lapsellekin tosi kasvattavaa. Pulu on esimerkiksi oppinut tarjoilemaan mulle nenäliinan. Lisäksi sana "teetä!" on ilmestynyt lapsen sanastoon. Ja sille on tullut kaksi uutta hammasta yläleukaan, luultavasti ihan pelkästä huonosta huolenpidosta johtuvasta stressistä. Raateluhampaat ne on nimittäin tärkeitä, jos äiti ei jaksa paikalle häätämään kummituksia.

Mieskin on oppinut jotain. Että onhan se vähän väsyttävää hyppiä lapsen huoneeseen useampaan otteeseen yössä. Ja että on ärsyttävää, jos toinen ei vaan herää hoitamaan yhtäkäään yöheräämistä. Oho, kuka olisi uskonut!

No meen nyt ottamaan viimeiset ilot irti tästä flunssasta, ja kuuraan kylppärin katosta viemäriin.