Hesari uutisoi tänään, että kotihoidontukea aiotaan valtion säästöjen nimessä lyhentää kolmesta vuodesta (3 v) kahteen (2). Tavallaan fiksua, tavallaan ei.

Ekana, valtio säästää, se on hienoa. Säästöjä tulee sekä vähentyneissä tukirahoissa että työhönpalanneilta kotivanhemmilta kerättyinä veroeuroina. Nämä laskelmat vaativat tietysti tietynlaisia olettamuksia.

Ihan ensimmäinen oletus on, että kotivanhemmalla on työpaikka, jonne palata, ettei tarvitse jäädä kortistoon. Kortistossa killuminen on valtiolle kalliimpaa kuin kotihoidontuki. Jos kotivanhemmalla on työpaikka, johon palata, tämä on nollasummapeliä, sillä yleensä kotihoidon tuella olevalle on hankittu työpaikalle sijainen, ja töihin palatessa tämä sijainen ei välttämättä löydä uutta paikkaa, eli jälleen on yksi henkilö kortistossa.

Toinen oletus on, että lapsi jää killumaan jonnein, joka ei maksa valtiolle mitään. En tiedä, paljonko kunnat saavat valtionavustuksia lasten päivähoidon järjestämiseen, mutta summa tulee välttämättä kasvamaan, jos suuri määrä perheitä päättää taloudellisten paineiden vuoksi siirtyä kotihoidosta kunnalliseen hoitoon vuotta aikaisemmin. Tai sitten kuntien pitää pikaisesti tehdä tahoillaan päätöksiä kuntalisien kasvattamisesta ja pidentämisestä Kelan kotihoidontukea pidemmäksi. Tosin valtio tietysti tulee keräämään veroeuroja lastenhoitoon liittyvistä palveluista ja niiden työntekijöiltä. Kunnat eli kuntalaiset maksavat sitten lisääntyneen lastenhoidon kustannukset.

Ja jos ei nyt ryhdytä siihen, että lasten parasta olla kotona kolmivuotiaiksi asti, tai muuten niistä kasvaa mielenterveyshäiriöisiä ongelmakimppuja, niin oikeasti suurin ongelma taitaa olla suomalaisen työelämän yleinen joustamattomuus. Ja nimenomaan ajankäytön suhteen. Vanhempien on lähtökohtaisesti pakko olla töissä täyspäiväisesti, jolloin lasten kodin ulkopuolisessa hoidossa viettämä aika venyy helposti kohtuuttoman pitkäksi. Vaikka lainsäädännössä on erinäisiä pykäliä, joiden mukaan vanhempi voi vaatia lyhennettyä työaikaa, käytännössä sitä kuulee usein tarinoita, joissa pomo on antanut ymmärtää, että lainsäädäntö joo, mutta meidän firmassa ei. Eivätkä lakipykälät suojaa uuteen työpaikkaan siirtyjää lainkaan, joten jos on vaikka savustettu ulos edellisestä siinä vaiheessa kun raskaus alkaa näkyä, on myös seuraavassa työpaikassaan lainkin silmissä heikommassa asemassa. Muualla Euroopassa vanhempien (äitien) osa-aikatyö on enemmän normi kuin poikkeus ja tätä käytäntöä tuetaan monin tavoin, esimerkiksi verotuksellisesti.

Itsellänihän on siitä onnellinen tilanne, että työpaikanvaihdoksen myötä onnistuin neuvottelemaan itselleni erittäin joustavat osa-aikaiset työajat, tarvittaessa myös mieheni työaika on neuvoteltavissa ja läheisverkosto auttaa lapsenhoidossa. Niinpä Pulun ei tarvitse tehdä täyttä työviikkoa päiväkodissa, vaan neljä (4) päivää viikossa ja alle 7 tuntia päivässä. Se tuntuu olevan ihan sopiva määrä sekä Pulun, vanhempien että työnantajien kannalta.

Notta sitä minä vaan, että hallitukselta lyhytnäköistä säästää kotihoidontuesta. Mikäli nämä säästöt aiotaan kuitenkin ajaa läpi, on syytä tarkastella samaan syssyyn muita vanhemmuuden ja työelämän yhdistämisen ongelmakohtia, jotta näistä säästötarpeista lähteneistä toimista voisi olla positiivisiakin jälkiseuraamuksia.

HS 2.3.2012: Hallitus on lyhentämässä kotihoidontukea.