Peruutin maakuntamatkailun. Ei pysty tässä kunnossa. Lämppä seilaa 36 ja 39:n välillä riippuen siitä, kuinka monta tuntia antibiootin, käsikauppahuumeiden lempikipu- ja tulehduslääkekomboni, sekä edellisen kuuman suihkun nautiskelusta on. Jotain positiivistakin kuitenkin havaittavissa: antibiootit selvästi toimivat, koska tissi ei enää tunnu Järkyttävän (TM) betoniselta, vaikka vielä kuumottaa ja särkee. Ehdoton parannus meikäläisen elämänlaatuun. On se vaan kivempi imettää, kun ei tarvi hampaita kiristellen, itkua vääntäen ja peläten, että pentu pääsee vahingossa tipahtamaan tai kuristumaan spontaanin reaktion johdosta, jos sattuu hipaisemaan tuotantolaitosta.

Nyt sitten mätänee maidon lisäksi varpaat. Tai ainakin kynsivallit. On tästä rintatulehduksesta ainakin se etu, ettei kuulkaa tunnu missään. Onneksi yläpäässä ei mitään mätää toistaiseksi ole havaittu, mutta se hapero onkin niin hyvin ilmastoitu, ettei siellä viihdy minkään sortin mikrobit. Saati ajatukset.

Huomenna pyritään laittamaan maallinen omaisuus pakettiin ja pussiin. Onneksi saan toverin avuksi. Viimeksi kun tätä settiä järkättiin muuttokuntoon meni kuutisen tuntia. Mutta silloin oltiinkin a) lapsettomia, b) terveitä, c) rempattomia, d) nuoria ja pirteitä. Nyt on a) lapsi (ihana, mut silti), b) rintatulehdus (kakkinakki), c) remppa (lopussa kiitos seisoo, mut silti), d) jumalattoman tujua kenialaista teetä ja kilo sokeria (tän täytyy toimia, tän täytyy toimia, tän täytyy...). Näillä mennään kun ei muuta oo.

Nyt laitan yhden vastasammuneen juomarin punkkaansa ja itseni kans. Huomenna parempi päivä.