Tässä on nyt päässyt käymään niin, että en ole uskaltanut oikein kehuakaan, kun kyl te tiedätte miten maailma käyttäytyy. Heti kun pääsee kehumasta, niin eikö liukastu koirankakkaan. Kyllä liukastuu. No nyt oon kuitenkin päättänyt riskeerata.

Kun tässä on jo viikon päivät pärjäilty ilman Gavisconia! Ou jee. Eikä lapsen ääni ole vielä painunut sinne viskisiepon ja sikaribasson tietämille. Spydäilyä on enemmän kuin viikkokausiin, röyhyt tulevat sellaisina kosteina versioina. Mutta ne eivät tunnu lasta haittaavan, joten saapi puklailla.

Sen lisäksi, ollaan noin viikko menty yhdellä yösyötöllä! Ou jee. Ehkä meidän skidi on vaan sellainen hitaasti kehittyvä. Tai alati nälkäinen. Tai molempia. Tassuttelu-unikoulun aikaansaama yölevottomuus hävisi pikku hiljaa noin viikossa, ja lapsi alkoi taas nukkumaan itselleen normaalisti, ja sitten siitä vähennettiin safkailua. Nykyään lapsi havahtuu kerran tai pari ennen puolta yötä, syö noin aamukahdelta ja havahtuu ehkä vielä kerran aamuneljän pintaan ennen kuin herää aamukuudelta. Havahtumiset ovat pikaisia tapahtumia ja menevät ohi kun lapselle sanoo, että ei ole mitään hätää, nyt nukutaan. Ja lykkää tutin suuhun jos ehtii.

Tuossa kun mietittiin, että mikä siinä tassuttelussa ei meidän versiolle sopinut, niin tultiin siihen tulokseen, että skidi ei tajunnut, miksi vanhempi palloilee siinä vieressä. Pienessä päässä tämä harmitti, koska (kuten testaillessa kävi ilmi), pikkukaveri haluaa yöahistellessaan joko syliin tai nukahtaa kaikessa rauhassa ihan itte. Sylissä Pulu rauhoittuu ihan parissa minuutissa, ja voidaan laskea sänkyyn nukahtamaan. Tai jos kyseessä ei ole iso harmi, niin sitten Pulu nukahtaa tutin laittoon tai jopa ihan itte.

Ja toivottavasti tämän kirjoituksen aikaansaamat kosmiset värinät eivät nyt väännä Pulua tassuttelumyönteiseksi ja univastaiseksi. Kert mäkin näen jo unta nukkuessani, ja se on tosi kivaa.