Tänään oli aamusta lähtien jotenkin levoton fiilis. Niinpä lähdimme Pulun kaa seikkailulle. Ihan vaan sellaiselle seikkailulle, jonne pääsee busseitse, mutta kuiteskin. Ja seikkailuaspektia lievensi huomattavasti se, että tajusin soittaa etukäteen, missä kunnossa maatilan kulkuväylät on (vielä jäässä) ja voiko siellä vaihtaa vaippaa (inva-wc:ssä)

Käytiin pieneläintilalla katsomassa elikoita. Ja haistelemassa. Ekana katsottiin hevosia ja poneja, sitten sikoja, vuohia (ja kilejä, oooh!), ankkoja, kaneja (no sellaisia pörröpalloja, kaneiksi niitä niiden ilmoitustaulu väitti, mutta ne olisi ihan hyvin voineet olla tosi karvaisiksi vanhentuneita lehmänlänttejä), lehmiä ja kanoja. Kanat oli Pulusta hauskimpia, kotkottelu nauratti ihan tosi paljon. Mutta kaikkia muitakin oli kiva tuijotella. Kilien kanssa Pulu olisi halunnut leikkiäkin, mutta koska tunne oli molemminpuoleinen, nostin Pulun istumaan hartioillani. Siellä se sitten nakotti ja killitteli ympärilleen. Olipa ihan älyttömän kivaa!

Busseissa Pulu tuijotteli puolestaan mummoja. Onneksi mummot tuijottelivat iloisesti takaisin, niin ei niin kovasti hävettänyt.

Ja sitten me lähdettiin vielä iltapäivällä kävelylle ja tehtiin mukava puolentoista tunnin lenkki. Päivä taisi olla kaikkinensa pikkuisen jänskä kuitenkin, koska Pululla on vähän nukahtamisvaikeuksia. Tai sit yhdessä pikkumasussa kiertää se jättilautasellinen puuroa, jonka se yksi hörsi kuin ei olisi koskaan ruokaa saanut. Siis siitä puuroannoksesta piti riittää äidille kans. Mutta joudun vetämään mozzarellalohileipiä, kun puuroa sain vain lusikallisen. Oon tällain marttyyriäiti. Mutta kuka hennoisi pitää lasta nälässä? Niinpä.