Tänään sattui pojalle ensimmäinen omakätisesti toimitettu pipi. Jos ei siis niitä Huitovan Nyrkin aiheuttamia pikkutusauksia lasketa, ja miksi laskemaan, kun Huitova Nyrkki ei toistaiseksi ole omaksi tunnistettu. Pikkukynsien viiltämiä ei ainakaan lasketa, koska niistä ei tule edes itku. Eikä korvanrepimisiä, koska korvakaan ei ihan ominta omaa vielä ole.

Viime neuvolassa kehotettiin pitämään poikaa mahdollisimman paljon vatsallaan. No mehän ollaan pidetty. Viimeiset kolme viikkoa puolipakolla muutaman minuuttia kerrallaan useampaan otteeseen päivässä. Ja kauheesti ollaan kannustettu joka kerta kun pää nousee lattiasta. Peppu, jalat ja kädet nousevat yleensä samalla, niin että hutera, mutta etevä meininki. Viime viikolla mahallaan olo alkoi maistua pidempiä settejä kerrallaan, ja taidot ovat kehittyneet siihen malliin, että nyt alkaa harmittaa vasta vartin päästä, kun kauhealla yritykselläkään ei pääse kierähtämään selälleen. Jonkun käsi on aina tiellä, yritti Pulu mihin suuntaan tahansa.

Tänään poika sitten nosti päätä ja onnistui paluupostilla mäjäyttämään naamansa oikein kumeasti lattiaan. Tai siis kaksinkertaisella viltillä ja matolla suojattuun lattiaan, mutta kuitenkin. Tuli itku ja poru, joka laantui vasta tissillä. Otusparka.

Onneksi pojalla on lyhyempi muisti kuin äidillään. Toveri äheltää ja puhaltelee kuolakuplia lattialla varsin tyytyväisenä, siinä missä äiti seurailee sydän syrjällään, koska nenä ottaa seuraavan kerran matsia lattian kanssa. Oijoi.