Oltin vanhempain kesken pohdittu, että toukokuusta tulisi hyvä tutistairrottautumiskuu. Kun kerran Pulu täyttää kaksi ja kesällä on sitten kuivaksiopettelun vuoro. Ja syksyllä tulee sit se tän vuoden malli, eikä haluta lapselle liikaa ja liian tiuhaan suuria elämänmuutoksia.

Kohtalo puuttui peliin. Ensin kävi niin, että tarhassa tutti oli hävinnyt jonnein. Kun Pulu ei ollut kuitenkaan kysynyt tutin perään kuin kerran ja sitten nukahtanut, oli täti päätellyt, ettei varatuttia tarvita. Eikä kuulemma tarvittu.

Samoilla kiskoilla päätettiin sitten jatkaa kotona. Tarkoituksena oli etsiä ja piilottaa kaikki tutit ennen Pulun nukkumaanmenoa. Yksikään ei löytynyt. Siis niistä kahdesta, jotka alkuperäisestä noin kahdeksasta ovat olleet vielä hengissä. Joten ei sit piilotettu mitään, tuttikeiju on näköjään hoitanut homman puolestamme.

Viikon etuajassa tähän nyt lähdettiin. Vielä kun keksisi, että mitä skidille sanotaan, jos hän alkaa tuttia kipeästi kaipailla. Kuukkeloisin vauvapalstoilla, mutta voin niin arvata, mitä siellä sanotaan: "Mitäs opetit lapsen tuttiin, oisko ollut helpompaa ilman?" No ei ois.

Ehkä me mennään tuttikeijulla.