Kuten joku teistäkin on ehkä joskus jostain lehdistä tai vähintään intternetsin keskustelupalstoilta lukenut, niin elintarviketeollisuushan on pääasiakseen keskittynyt rikastumaan meidän rahoilla ja sivutoimekseen se on nimenomaan tästä syystä valinnut tappaa meidät kaiken maailman kemikaaleilla. Paitsi superfood-teollisuus tietysti, joka on keskittynyt rikastumaan terveytemme kustannuksella. Ja ehkä modernien plantaasiorjien. No pidemmittä puheitta, näin syksyisin on siis tapana keikuttaa ylikansallisten safkalafkojen venettä, ja säilöä ja mehustaa ihan itte. Siitäs saavat, ruojakkeet.

No joo. Kukun siis tällä hetkellä hereillä tässä puolen yön tuntumassa, vaikka lapsi nukkuu kuin siili talvella ja saisin siis itsekin vedellä sikeitä (ja mieluiten vetelisinkin), mutta kun on se halvatun Mehumaija porisemassa. Vanhempieni ja anoppi mehustamiselkeitä vuosikausia seurattuani vaikutti siltä, että toi marjojen riipiminen hyttysten syötävänä on tän säilöntäpuuhan hankalin osa. Myönnän tässä nyt kaiken kansan edessä, että olin väärässä. Itse tehden on oma kantapää alinna.

Mistäs senkin tietää, että mehut ovat loppuun saakka mehustuneet? Kert puskassa kökkimäni työ ei saa mennä hukkaan tai harmittaa. Ja missähän järjestyksessä tää pullojen pesu- ja kuumennusurakka pitäisi ajoittaa suhteessa mehun tippumiseen? Että se niinkun toimisi imetyksen lomassa, eikä tulisi polteltua Pulua mehua laskiessa. Tai omia sormia, niitä joilla ei pidellä lasta sylissä. Häh?

Miten missään vauvaperheessä saadaan säilöttyä yhtään mitään on auennut mulle tänään tällaisena sielua kirvelevänä kysymyksenä. Ja sormia. Ja nilkkoja niiltä kohdin minne hyttyset ehti. Ja jos jossain saadaan, niin kertokaa varovasti, koska olen niin kateellinen että kyyneleet hikoavat poskipäitä koristamaan. Ensi vuonna tähän aikaan meidän keittiötä koristaa joko reilun kokoinen pakastin tai lapsenvahti. Tai molemmat. Parhaassa tapauksessa vielä anoppi oikein kädestä pitäen neuvomassa.

Niin ja keittelen muuten siihen mehuun sokerit joskus huomenna. Heti sen jälkeen kun tähän talouteen on saatu suppilo. Tai ehkä vaan pakastan raakana ja keittelen sit joskus kun kiinnostaa. Ja jos ei pennulle talvella maistu, niin ostan sille Mehukattia ja vedän koko satsin itse.

Ja mitä lyödään vetoa että puolukkametsän jälkimainingeissa ollaan ihan samassa jamassa jälleen joku synkkä ja myrskyinen yö? Koska punaista nähdessä iskee marjahulluus ja iloisen luottavainen optimismi.