PIeni askel ihmiskunnalle (ja Pulu ei ottanut ainuttakaan, vaan körötteli menemään vaunuissa), mutta suuri askel yhdelle sankariäidille. Tänään oli nimittäin taas yhenlaisen kamala sää. Jota uhmasin kahdesti.

Ekalla kerralla jopa puoli yhdeksän aamulla, kun kärtsäilimme neuvolaan. Saimme sieltä vieroitusneuvoja (tosin pääasiassa linjalla, että lopetat vaan sen syöttelyn), yöheräilynlopetusneuvoja (pääasiassa linjalla, että ei valoja päälle ja hyssyttelet sen takaisin uneen), pneukkarirokotteen (auh, auh, yäääh!) ja strategiset mitat (että jotain hyödyllistäkin saatiin). Pituus 67,5 cm, paino 7,5 kg ja silinteri 45 cm. Seuraavan kerran lääkärille, ei neuvolaan, 8kk tienoilla.

Niin, että ei kai tässä auta kuin googlailla vaan ankarasti sekä tissuttelun lopettamis- että nukkumisenedistämistekniikoita. Onneksi oon aika hyvä googlaaja.

Iltapäivällä alkoi harmittaa jo silviisiin, että oli pakko tehdä jotain. Koska kotityöt eivät sanottavammin kiinnostaneet, otin pikaisesti yhteyttä naapurin rouvaan, että jos vaikka lähdettäis sateenuhkaan kärryttelemään. Onneksi naapurissa oltiin vähän samoissa tunnelmissa, niin että käytiin sitten jengissä kastumassa yksi kierros paikallista purtsia.

Pitäisi vaan opetella muistamaan, että ulkona on tosi päheetä säästä riippumatta. Tai jos ei ulkona olekaan, niin kotiinpaluu on tosi paljon kivempaa kuin kotona räytyminen. Ehkä tääkin tästä harjoituksen voimalla mieleen iskostuu.