Vain pakki puuttuu. Eiku huijasin, hähä. Pakki on Pulun ainoa vaihde toistaiseksi. Hihkumisen määrästä päätellen liikkuminen on Pulusta joko tosi kivaa tai tosi pelottavaa. Mutta ilmeisesti liikuntoa ei kuitenkaan voi estää.

Fysiikan lait kuitenkin kiukuttavat pientä. Erityisesti toi massan säilyminen on Pulusta varsin ärsyttävää, varsinkin kohdistuessaan leluihin, jotka jäävät paikalleen nököttämään Pulun pakittaessa. Ja sit niihin ei yletä. Törkeetä ja jokalailla epistä.

Muutenkin ollaan viime päivinä alettua tutustua perusfysiikkaan. Tiistai-iltana painovoimaan, esimerkiksi. Äiti oli päivän remuamisesta sen verran väsynyt, että taantui illalla lapsen tasolle puolihorisontaaliseen asentoon. Lapsi kaipasi kuitenkin viihdettä. Ja ainoa asia, mitä siihen hätään tuli keksittyä, oli nostaa pehmoleluja lapsen tasolta yli puolen metrin korkeudelle, ja päästää irti.

Hitti oli syntynyt. Ekana Pulu rätkätti sille, että lelu ilmestyi yhtäkkiä lattialle. Tokana puolestaan sille, että lelu nousi ylös. Ja lopulta lapsi oppi seuraamaan lelun putoamista, ja mikäs sen hauskempaa. Eipä juuri mikään.

Paitsi rakennuspalikkatornien kaatelu. Se se vasta on hauskaa. (Eikä vaadi muuten myöskään mutsilta minkäänlaista selkärankatyöskentelyä, toim. huom.)

Nyt kun vielä saataisiin yhdistettyä liike-energia ja massa horisontaalivektorilla siihen suuntaan, minne Pulun nenä kulloinkin osoittaa, niin tyytyväisen pikkumiesenergian määrä kasvaisi räjähdysmäisesti. Ja väsähtäneen äitienergiankin määrä vähintään moninkertaistuisi. Energian häviämättömyyden laki, nääs.