Sain lapselta ensimmäisen äitienpäivälahjan, päiväkodissa oli askarreltu kukkakortti. Ihanaa!

Mies puolestaan päätyi epäkonventionaalisempaan lahjaan. Hän kävi ostamassa Pululle ison pojan turvaistuimen, sellaisen jossa istutaan naama eteenpäin. Asensi sen autoon, otti pojan ja pillimehuja mukaan ja hurautti mökille. Sain äitiysvapaan vuorokauden!

Vain minä ja yksi, joka aamulla ja illalla moikkaa minipotkuin. Ja sairaan paha yskäflunssa. Joten käytin tämän lomani pääasiassa tehokkaasti nukkuen, iltakasilta sänkyyn, aamukasilta ylös. Ihan omassa tahdissa, mistään tai kestään ei tarvitse huolehtia, ei yöherätyksiä. Rentoutus maximus.

Kurkkuunkaan ei satu enää aktiivisesti kuin yskiessä, joten loma tuli selvästi tarpeeseen ja toimi erinomaisesti. Nyt menen nautiskelemaan äidintahtisesti luetusta hömppäkirjasta ja ehkäpä jopa päikkäreistä, jos sattuu kiinnostamaan. Sitten ehkäpä vielä ehdin yhden häiriöttömän kotispa-hemmotteluhetken mutanaamioineen ennen kuin lomaltapaluu tupsahtaa ulko-ovesta kotiin.

Tää yksi vuorokausi on kyllä just hyvä äitiysloman pituus. Jos tästä lähtien vaikka kerran kvartaalissa...

Ei onneksi meillä, paitsi mitä nyt ensimmäinen graffiti on ilmestynyt seinään. Vieläpä Pulun huoneen siniseen seinään, jonka ei pitäisi muistuttaa paperia mitenkään.

Mutta toveri ilmoitti tänään jo toisesta keskenmenosta peräkkäin. Keskeytyneestä keskenmenosta, toisesta peräkkäin, puolen vuoden sisään. Jos joku uutinen on sellainen ikävällä tavalla takaraivossa jomottava, niin se on kyllä nyt tämä. Tällä kertaa eivät ehtineet ehtineet ensimmäiseen ultraan saakka sentään keskenmenoa havaitsemaan. Mutta silti, kylmää kyytiä. Elämä on epäreilua ja kuolema on väärin. Ja nuoria ihmisiä kasvatetaan kohtalon toimesta todella kovalla kädellä.

Nyt mietimme täällä päässä kuumeisesti, että miten voisi auttaa. Jotenkin tuntuu tekopyhältä yrittää myötätuntoista osallistumista, kun meillä ei onneksi toistaiseksi ole vastaavia kokemuksia. Toisekseen tulee ylipäänsä hiukan outo olo, kun itse samassa tilanteessa varmaan viimeiseksi haluaisin yhtään mitään sellaisilta tyypeiltä, joilla on just se, minkä juuri itse menetin. Laitan varmaan osanottotekstarin, jossa tarjotaan mitä vaan apua. 

Ja pyydän ensi viikolla kahville tai leikkikselle tai jotain. Että annetaan omaa rauhaa, mutta ei vedetä välttelyksi. 

Kyllä huomaa taas olla kiitollinen omasta onnestaan.

Ekaa kertaa ikinä raskausaikana minkään raskauden kohdalla tuli melkein sanottua, että "oon raskaana, en sairaana tai vammainen". Viime raskausaikana oli jatkuvasti niin sairas ja vammainen fiilis, että itse ehkä eniten julistin valitin sitä, miten siunatussa tilassa ei kertakaikkiaan taipu mihinkään normaaliin elämään.

Tällä kertaa kuitenkin ollaan täysin eri meiningseillä liikenteessä. Olen kinunnut itselleni jopa green card-kurssin äitienpäivälahjaksi (Green card-kurssi = kolme (3!) vapaailtaa äitiydestä). Ja mailat kiristin siihen samaan syssyyn, kerran olen raskaana ja kaikkea. (Hei pitää tiristää kaikki nyt kun vielä viimeisen kerran elämässään voi...)

No mutta se vammaisuus. Kävi ilmi, että kesämökin katajat kaipasivat kastelua à 2 sankoa vettä per nenä (yht. 5 kpl). Ne ovat vielä ihan 15 metrin päässä hanasta ja sisällä saa kävellä kengissä. Olin ihan et jee, koska lopetin juuri salijäsenyyteni kesän ja raskauden takia tarpeettomana (edelleenkään ei hyppy kulje ilman sietämätöntä närästystä ja kuka nyt kesällä sisällä polkee?). Niin eikö anoppi ensimmäistä settiä kantaessa ruvennut, että onkohan toi nyt ihan fiksua? Kun oot raskaana ja kaikkea.

Olin et hä? Kun kaksi (2) sankoa vettä painaa virallisesti suurin piirtein saman kuin Pulu, paitsi että paino jakaantuu tasaisesti puoliksi vasemmalle ja oikealle. Toisin kuin Pulu, joka parhaimmillaan jakaantuu nätisti keskelle torsoa, mutta useimmiten potkien ja kiemurrellen oikealle lantiolle. Sit hän siinä vielä jotain, että ole nyt varovainen sitten. Kun ei edes maha estä vielä näkyvyyttä eteen, saati sitten se kiemurteleva ja potkiva lapsi, eikä portaitakaan ole yhteensä kuin kolme. Kotonakin on 15 ja vieläpä kierteellä, useimmiten ensin kauppakassit ylös normaalilla tekniikalla, ja sit pikapikaa alas ja kiukusta kiljuva potkiva 13,5 kg:n yläpuolispagettilapsi millä tahansa keinolla taistellen ylös. Ja hän on huolissaan jostain tasan tarkkaan fysiikan lakien mukaan käyttäytyvistä vesisankoista.

Saatoin ehkä mielenosoituksellisesti kääntää talikolla yhden kompostin siihen perään. Oon niin pikkumainen. Pikkutoveri naputti tahtia navan alla ja aurinko paistoi. Tätä muistelen sit loppukesästä, kun en pysty vesilasia kantamaan ilman että joku paikka hajoaa.

Pululla oli eilen synttärit! Kakkua, kaffetta ja kevätsiivous piti ihan sen kunniaksi järjestää männäviikolla. Oli hermo ns. kireällä lähes koko viikon. Ei ehkä voida pistää raskauden piikkiin.

Vaikka ilmeisesti leipomusinto voidaan. Kakku tilpehööreineen havaittiin kelpoisaksi, tein Kinuskikissan Sitruunavaniljakakkua (huom. resepti sisuksista, muuten vapaavalintainen kakkupohja ja päällykset). Ostin oikein tyllan kermapursotuksia varten. Pursottelu osoittautuikin kivoimmaksi leivontapuuhaksi ikinä (kyllä mullakin joku lahjakkuus täytyy keittiöhommissa olla).

Epäilenpä, etten ole kuitenkaan laittamassa kakkublogia pystyyn ihan lähimmän 20 vuoden sisällä. Vaikka tästä lähin tulee varmaan oikein kakku per kvartaali valmistettua. Nerokas ajoitus lasten syntymäpäivien suhteen, ei tartte olla jatkuvasti siivoamassa tai leipomassa, ja sit kuitenkin pikkupakko vauhdittaa kevät- ja syyssiivouksia. Erityisesti tää ensimmäinen onnistui uskomattoman hyvin, koska ylijäämäkakun voi levitellä vappupiknikillä ympäri nurmikkoa. Tai lumihankea, jos niikseen sattuu.

Pulua vissiin vähän jännitti tällainen yllättävä juhlailu, koko päivänä ei maistunut ruoka. Ja sit illalla vieraiden lähdettyä oltiinkin jo niin väsykkikänkkäränkällä liikkeellä, että ei pystynyt edes keksiä. Mehutkin tulivat takaisin lentopostissa. Kiitos Ikea muovisesta tarjoilukourullisesta syöttötuolista, se otti kiinni enimmät ja pystyttiin suihkuttelemaan suihkussa puhtaaksi pikapikaa. Kolmen tunnin alustavien unien jälkeen maistuivat jo keksit, jugurtti ja vadelmamehu.

Raskausuutisissa. Maha (tunnetaan myös vauvamasuna jossain toisessa torpassa) on hyökännyt esiin. Ja nimenomaan se navan yläpuolinen osa. Niin että paidat saavat olla jo telttamallia, mutta normihousuilla voidaan vielä pärjäillä (itse asiassa raskausfarkut valuvat päältä). Outoa ja epäkäytännöllistä. Ehkä tämä on joku evoluution tapa varmistaa, että esikoisella on tarvittaessa sateensuoja käytettävissä?

Aloin jo panikoida omituisen aikaisesta mahankasvusta. Sit tarkistin viime raskauden blogistaa, että viikon aikaisemmassa kuin viimeksi. Kai se on sit sitä, eikä vaikka joku kasvain? Taidanpa silti yrittää tuputtaa kakut ja muut ylijäämäherkut ihan muihin suihin kuin omiini omaani. Jos saisi sillä keinolla vaikka pysyttyä nykyisissä mitoissa muutaman päivän pidempään ennen kuin homma leviää lopullisesti käsiin.

Tänään Pulu täyttää 2 v. 2! Mähän olen saanut pidettyä sen hengissä ja hyvinvoinnissa (en toisin pelkästään omin avuin, mies ja mummi ja kummitäti ja naapurintädit ja tarhantädit ja -setä ja neuvolantäti ja jopa Lastenklinikka ja intternetsitädit ovat olleet suureksi avuksi) jo vaikka kuinka pitkään.

Pidempään kuin mitkään huonekasvit. Seuraava virstanpylväs tällä saralla on varmaankin seitsemän vuotta. Onnistuin pitämään ensimmäisen läppärini hengissä 7 v. Toivottavasti lapsi lapset osoittautuu  osoittautuvat huomattavasti sitkeämmäksi. Vähintään 10 kertaa sitkeämmiksi.

Pulu on männäviikolla löytänyt s-kirjaimen. Tänään aamu aloitettiin ja lopetettiin isoilla pusssshuilla. Ihanaa! Lapsi vaan paranee jatkuvasti, se on tässä äitiydessä kyllä ihan parasta.

Tänä aamuna löytyi kuin löytyikin yksi tutti. Pulu ihan itse löysi sängyn alta.

Ja suuhun se löysi tiensä välittömästi. Juteltiin siinä, että Pulu on kyllä jo niin iso poika, ettei Pulu enää tarvitse tuttia. Hienosti nukuttiin koko yön ihan ilman tuttia, äiti on tosi ylpeä Pulusta. Mitä jos vietäisiin tutti roskiin?

Pulu vähän katsoi, että aijaa. Mutta otti sitten tutin suusta, minua kädestä ja käytiin yhdessä heittämässä se tutti roskiin. Heippa, tutti! Sit piirrettiin rekka ja syötiin aamupala.

Nyt kun vielä löytyisi se toinen tutti jostain. Pulu on menossa tänään isin kanssa mummilaan vaihtamaan autoon kesärenkaat. Siinä olisi hyvä sauma nuohota Pulun huoneen nurkat ja muut epämääräiset tuttijemmat. Ei sitten tule itsekään tartuttua tuttiin edes äärimmäisessä hädässä. Tarhaan lähti myös tutinhävitysviesti.

Vähän lopulliseltahan tämä nyt tuntuu. Muistan vielä, miten suuri helpotus oli, kun Pulu huoli syödä tuttia edes hetkittäin tissin sijaan nelikuisena. Tuijotin sitä tutti suussa ja mietin, että kylläpäs tuo näyttää oudolta, kun sillä on tutti suussa. Ihan kuin siinä olisi jotain... ylimääräistä.

Jos seuraava on samansorttinen suuri-imuinen, lykään sille tutin heti kun on oppinut imemään kunnolla. Pakkokin, ei kahden kanssa voi pitää yhtä imuttelemassa 10 krt/vrk 1,5 h kerrallaan. Kyllä toisen lapsen asema on kurja, ei hetkeäkään elämässä samanlaista jakamatonta huomiota kuin ensimmäinen lapsi saa.

Ja Pulun elämä heittää volttia myös, kun toinen mummikin jaetaan yhtäkkiä kolmen kesken (Pulu saa serkun pari kuukautta ennen pikkusisaruksen ensiesiintymistä). Oeoeoe.

Oltin vanhempain kesken pohdittu, että toukokuusta tulisi hyvä tutistairrottautumiskuu. Kun kerran Pulu täyttää kaksi ja kesällä on sitten kuivaksiopettelun vuoro. Ja syksyllä tulee sit se tän vuoden malli, eikä haluta lapselle liikaa ja liian tiuhaan suuria elämänmuutoksia.

Kohtalo puuttui peliin. Ensin kävi niin, että tarhassa tutti oli hävinnyt jonnein. Kun Pulu ei ollut kuitenkaan kysynyt tutin perään kuin kerran ja sitten nukahtanut, oli täti päätellyt, ettei varatuttia tarvita. Eikä kuulemma tarvittu.

Samoilla kiskoilla päätettiin sitten jatkaa kotona. Tarkoituksena oli etsiä ja piilottaa kaikki tutit ennen Pulun nukkumaanmenoa. Yksikään ei löytynyt. Siis niistä kahdesta, jotka alkuperäisestä noin kahdeksasta ovat olleet vielä hengissä. Joten ei sit piilotettu mitään, tuttikeiju on näköjään hoitanut homman puolestamme.

Viikon etuajassa tähän nyt lähdettiin. Vielä kun keksisi, että mitä skidille sanotaan, jos hän alkaa tuttia kipeästi kaipailla. Kuukkeloisin vauvapalstoilla, mutta voin niin arvata, mitä siellä sanotaan: "Mitäs opetit lapsen tuttiin, oisko ollut helpompaa ilman?" No ei ois.

Ehkä me mennään tuttikeijulla.

Pululla oli vähän tapaturma-altis viikonloppu. Lauantaina hän mähläsi 10 cm korkean pahvilaatikon päältä naamalleen, seurauksella että huuli halki. Sunnuntaina tuli puolestaan astuttua keittiön tuolilta taaksepäin tyhjyyteen, eli takaraivosukellus keittiön laminaatille, kello puoli seiskan pintaan illalla.

Niinpä viime yö vietettiin sitten iloisesti aivotärähdysväijyssä. Koska uneliaisuus on yksi merkki aivotärähdyksestä, eikä iltauneliaisuutta voi oikein erottaa aivotärähdysuneliaisuudesta, otettiin varman päälle. Uni maistui. Aamulla meno oli normaalin oloista.

Tänään on puolestaan meikäläisellä ollut ensimmäinen virallinen raskauspäivä. Kiukuttaa, suklattaa ja nukuttaa. Mikään ei huvita, töistä ei ole tullut mitään ja ajatus harhailee kosmisessa tyhjyydessä. Pululla on vielä synttäritkin viikonloppuna, eli pitäisi sitä sun tätä siivouksesta ja leipomisesta paketointiin ja astioiden hankintaan. Hnnngh.

Jotain on sentään tässä parin vuoden sisällä opittu. Olen jo viikkoa ennen kalaaseja hankkinut paikalle ylimääräisen kotihengetärtyyppisen käsi- ja aivoparin synttäreitä edeltäväksi päiväksi. Kutsujakin on jo lähetetty.

Eilen uutisoitiin Kouvolan lapsisurman oikeudenkäynnistä. 1- ja 3-vuotiaat lapsensa surmannut, ilmeisesti käytännössä yksinhuoltajaäiti, oli surman jälkeen laittanut viestiä lasten isälle, "ettei olisi itsestään uskonut, mutta saanpahan viimein nukkua". Lähde: Iltalehti.fi 19.4.2012 klo 13.54.

Lapsensurmauutinen on aina järkyttävä, etenkin näin kun voisi itse kuvitella itsensä äidin asemaan. Samaa ajatusta pyörittelin itse niin miljoona kertaa: jos vain saisi nukkua, edes kerran viikossa.

Sitä ei uskokaan, miten tärkeää uni on, ennen kuin elämään tulee joku ihminen, joka varastaa unen. Pulun öiset heräilyt johtuivat ensimmäisen vuoden ajan refluksista, mutta kidutustahan se oli. Eikä ollut lopulta enää helppoa jaksaa ymmärtää pienen hätää ja nukkumattomuutta, kun oli itse unen puutteesta täysin sekaisin. Lapsen hoiti mekaansesti, ei ollut paukkuja enempään. Sitä yritti olla ajattelematta mitään, ettei olisi ajatellut jotain pahaa. Yöt olivat pahimpia, pimeitä, yksinäisiä ja toivottomia. Olisin varmaan saanut diagnoosiksi vakavan masennuksen, jos olisin käynyt lääkärillä. En käynyt, koska olen sairastanut masennuksen aiemmin. Kun ei tuntunut masentuneelta, sairaan väsyneeltä vaan.

Puolen vuoden jälkeen meni päiväkausia, jolloin en pystynyt muistamaan arkielämän sanoja, saati sitten muodostamaan lauseita, koska olin niin väsynyt yöheräämisiin, yösyöttöihin, yöhyssyttelyihin, öisiin pukluisten potkareiden ja vaipanvaihtamisiin sekä lakanoiden vaihtoihin. Muistan useampaan otteeseen huutaneeni miehelle, että heitän Pulun parvekkeelta hankeen, jos en saa nukkua.

En heittänyt. En edes roikottanut parvekkeelta popin kuninkaan tapaan. Mutta huutaminen ja uhkailu toimi tapana purkaa ahdistusta ja saada tukea lapsen hoidossa tilanteessa, jossa toinen vanhempi ei pienestä vihjeestä tajunnut, missä mennään. Ahdistuksen purkaminen oli mielettömän tärkeää, samalla lähti aina iso kasa syyllisyyttä ja häpeää omasta huonoudesta äitinä. Tunnepaineen keventyminen helpotti myös nukkumista, silloin kun sai nukkua.

Isäkuukauden aikana sain nukkua, koska miehen ei tarvinnut töiden takia saada nukkua öitä läpeensä. Mies tajusi oman kokemuksen kautta, miksi yövalvomisen takia voidaan mennä jaksamisen äärirajoilla, ja alkoi ottaa enemmän vastuuta Pulun öistä töistä huolimatta. Elämässä alkoi pikku hiljaa olla muutakin kuin loputonta väsymystä.

Mutta mitä jos mies olisi lähtenyt lätkimään ja olisin jäänyt yksin lapsen kanssa? Ei olisi edes ollut ketään, jolle purkaa ahdistusta silloin kun oli pakko. Ei ketään jakamassa hoitotaakkaa edes iltaisin tai viikonloppuisin. Kuinka paljon niitä paineita olisi lopulta kestänyt?

Onneksi ei ole tarvinnut testata. Jos tämä seuraava lapsi on uneton, tätä "elämänvaihetta" saattaa helpottaa kokemus siitä, että edellinenkin oppi nukkumaan sitten lopulta. Ja selvittiin hengissä kaikki, kaikesta huolimatta. Toivon silti, ettei meille osu kahta nukkuvaivaista lasta.

Pulu on alkanut opettelemaan verbejä ja pronomineja. "Minä pelaa. Pelaa!" on meillä aamuisin ja iltaisin ehkä eniten kuultu vaatimus. Palapelit ovat inessä jälleen.

No mutta asiaan.

5. p. vihje: Vielä ei kande laittaa aamukampaa, vaikka kuinka mieli tekisi.

3. p. vihje: Närästää. Väsyttää. Harkitsen vaatekaappini uusimista.

1. p. vihje: xkcd.com/674/

Paikallinen sketsi: 

Kesällä on ainakin kolmet häät, joista vähintään kahteen pitäisi pukeutua johonkin kesäiseen iltapukuun. Ne ovat kesä- ja elokuussa, ts. siinä saa olla venymiskykyinen puku. Kesäksi tarjotaan mekkoja kaikissa pastellin sävyissä. Jee. Olenkin aina halunnut näyttää jättimäiseltä jäätelöpallolta. Strösselit vaan olkapäille, esim. Pulun just kirkon portailla oksentamana ja eikun menoksi.

Oon tällä kertaa kuitenkin saanut noin kolmisen kuukautta raskausaikaa lähestulkoon oireetta, joten siinä mielessä ei todellakaan voi valittaa. Ja se loppu puoli vuotta, sehän on niin lyhyt aika ihmisen elämässä. Nautiskellen vaan mennen tullen, hehkua ja mystiikkaa tihkuen. Sitäpaitsi kesällä ei tarvi taistella sukkahousuja jalkaan.