Perinteinen äitiysstereotypia tarjoilee vaihtoehtoja täysin pullantuoksuisesta jälkikasvuaan varauksettomasti ihastelevaan ja pyyteettömästi yötäpäivää huoltavaan. Meikäläisen äitiys on tällain viimeisen puolen vuoden perusteella arvioiden pikemminkin sellaista itkupotkuväsyneen ja suht ok-seesteisen välillä vaihtelevaa. Että välillä on parempia hetkiä (jopa päiviä) ja välillä väsyttää niin, ettei jaksa edes vituttaa.

Tässä äitiyshommassa on noin tuhansia haastavia hommia. Syöttö- ja muut perushuoltotoimet ovat sieltä helpommasta päästä. En tosin vieläkään osaa käyttää turvakaukaloa, se ei vaan kliksahda oikeisiin kolosiin, vaikka kuinka yritän väännellä ja asettaa. Onneksi meillä ei liikuta autolla, ellei mies ole ratissa.

Ja aamuherääminen on joka aamu aika ärsyttävää. Yöheräämiset menevät sentään peruskooman piikkiin, mutta olen ihan satasella kade kaikille tyypeille, joiden puolivuotiaat ovat lakanneet heräilemästä 2-3 krt yössä jo ajat sitten. Pelkään jo valmiiksi aikoja, jolloin pitää ruveta laittamaan maitoa törpöstä 2-3 krt yössä, koska nälkäänsä tuo lapsi tuntuu heräilevän, vaikka tunkkaamme sen täyteen mustikkapuuroa ja maitoa ennen yöunia.

Toivoisin myös, että musta kehittyisi rutiineja paremmin handlaava ihminen esimerkiksi huomiseen mennessä. Meinaan nämä yksittäiset huoltotoimet onnistuvat, mutta miten ne saisi järjestettyä sellaiseksi setiksi, jota voisi toteuttaa samassa järjestyksessä, oli toteuttajana ketä tahansa missä tahansa tilanteessa? Me ollaan lapsen kanssa kaikki sellaisia hulivilejä, että toisinaan valvotuttaa puolille öin ja toisinaan alkaa nukuttaa iltakasilta. Vaikka illan viimeinen safka lähteekin aina kasilta, niin lapsi saattaa silti nukahtaa tissille klo 20.20 ja herätä nälkäisenä kympiltä tai sitten hän saattaa kukkua iloisesti kunnes vanhemmat ovat läpiräytyneitä ja Hobitista luettu ääneen useita lukuja. Mitä tästä sitten tulee, kun iltatoimiin pitää ympätä hampaiden pesut ja kaikki?

Lisäksi haluaisin oppia leikkimään lapsen kanssa paremmin. Kyllästyn heiluttelemaan leluja ja puhumaan pököjä jo vartissa. Ja mies on vielä huonompi tässä asiassa. Ja mä olen erityisen paljon normaalia huonompi ollessani tukossa tai tulehtunut. Ainoa hyvin osaamani leikki on vauvan jumpattaminen, se on meistä molemmista kovin hauskaa.

No ehkä meen leikkimään taas. Ei kai tätäkään äitiyshommaa opi kuin harjoittelemalla.